Erinomainen, suorastaan satumainen onni, saatteli meitä Serengetin safarilla. Siltä meistä ainakin tuntui, sillä heti ensimmäisenä päivänä - jo ennen kuin ehdimme perille edes leiritukikohtaamme - pääsimme leijonien lisäksi ihailemaan vieläkin tavoitellumpaa kissaa - leopardia!
Tietenkin päädyimme leopardin luokse jälleen kuljettajamme radiopuhelimella saaman vinkin kautta. Siellähän tuo uskomattoman kaunis kissapeto makaili kaikessa rauhassa puun haaralla. Aivan juuri niin kuin olimme tottuneet Avara luonto -ohjelmissa näkemään. Afrikan savannin idylliä täydellisimmillään:
Oli ilta tulossa, joten kiiruhdimme leiripaikallemme. Tuttavuutemme leopardin kanssa ei kuitenkaan jäänyt tuohon yhteen kertaan. Seuraavana päivänä paremmalla ajalla palasimme katsastamaan tilannetta.
Silloin selvisi, että leopardilla oli myös pentu. Se ei ollut siinä samassa puussa, jossa leopardiemo itse oli aikaansa viettänyt. Olisiko syynä turvallisuus vai joku muu, mutta leopardi piti pentua eri puussa. Kun tulimme paikalle, siellä puussa pentu kökötti odottamassa emoaan, jota ei näkynyt paikalla.
Ihailimme siinä pentua - useamman safariautollisen toimesta -, kun alkoi kuulua ihastuneita huudahduksia naapuriautoista. Käännyimme mekin katsomaan vastakkaiseen suuntaan. Siellä ruohikossa heilahteli jokin paksu pystyssä huiskiva "kepakko". Se osoittautui täplikkääksi hännäksi, joka rauhallisesti kaarrellen lähestyi safariautoja. Leopardiemo oli palaamassa saalistusreissulta:
On jotenkin outoa, että savannin eläimet eivät näytä lainkaan pelkäävän autoja eikä niissä olevia ihmisiä. Ei voisi kuvitellakaan, että koti-Suomessa joku metsän peto - esimerkiksi ilves tai karhu - kaikessa rauhassa ja luottavaisuudessaan tallusteli autojen ja ihmisten keskelle.
Näin kuitenkin tapahtui Serengetin savannilla. Leopardiemo tuli suoraan autojonon luokse. Sen "kotipuu" oli ajouran toisella puolella. Niinpä leopardi aivan tyynesti - näennäisesti meistä ja autoista mitään piittaamatta - pehmein kissamaisin askelin käveli autojen välistä ajouran ylitse:
Saalista leopardilla ei ollut. Niinpä se ei mennyt pentunsa luokse nytkään, vaan suuntasi "omalle" puulleen. Pentu ehkä toivoi saavansa jotain suuhunsa, sillä se päätti laskeutua alas puusta ja jäi sitten puun juurelle ruohikkoon piiloon.
Leopardin pentu laskeutui puusta:
Voimakkaalla, mutta notkealla loikalla emo itse kapsahti oman puunsa runkoon. Kynnet tarrasivat puun kylkeen. Saman tien se jatkoi toisella loikalla runkoa ylös:
Vain pari sekuntia, niin leopardi oli makkarapuun oksalla. Se oli puussa kuin "kotonaan" - ja niinhän se tietysti olikin, siis kotonaan. Puusta leopardi sentään vaivautui yhden katseen luomaan autojonoon. Ilmeisesti toivoi näiden lähtevän muille maille, että se saisi ryhtyä viettämään päivälepoa jaksaakseen tehdä illan tullen uuden saalistusreissun.
Leopardi on uljas, kaunis kissa. Todellinen silmänilo ja innoituksen aihe safarilaisille, mutta saaliseläinten kannalta tämä hiipivä kaunotar on perin perin vaarallinen. Nähtyämme leopardin totesimme, että safarimme onnistuminen oli jo varmistunut. Oli kannattanut tulla Serengetiin!
17.12.2013
Matti Uurinmäki
Tietenkin päädyimme leopardin luokse jälleen kuljettajamme radiopuhelimella saaman vinkin kautta. Siellähän tuo uskomattoman kaunis kissapeto makaili kaikessa rauhassa puun haaralla. Aivan juuri niin kuin olimme tottuneet Avara luonto -ohjelmissa näkemään. Afrikan savannin idylliä täydellisimmillään:
Oli ilta tulossa, joten kiiruhdimme leiripaikallemme. Tuttavuutemme leopardin kanssa ei kuitenkaan jäänyt tuohon yhteen kertaan. Seuraavana päivänä paremmalla ajalla palasimme katsastamaan tilannetta.
Silloin selvisi, että leopardilla oli myös pentu. Se ei ollut siinä samassa puussa, jossa leopardiemo itse oli aikaansa viettänyt. Olisiko syynä turvallisuus vai joku muu, mutta leopardi piti pentua eri puussa. Kun tulimme paikalle, siellä puussa pentu kökötti odottamassa emoaan, jota ei näkynyt paikalla.
Ihailimme siinä pentua - useamman safariautollisen toimesta -, kun alkoi kuulua ihastuneita huudahduksia naapuriautoista. Käännyimme mekin katsomaan vastakkaiseen suuntaan. Siellä ruohikossa heilahteli jokin paksu pystyssä huiskiva "kepakko". Se osoittautui täplikkääksi hännäksi, joka rauhallisesti kaarrellen lähestyi safariautoja. Leopardiemo oli palaamassa saalistusreissulta:
On jotenkin outoa, että savannin eläimet eivät näytä lainkaan pelkäävän autoja eikä niissä olevia ihmisiä. Ei voisi kuvitellakaan, että koti-Suomessa joku metsän peto - esimerkiksi ilves tai karhu - kaikessa rauhassa ja luottavaisuudessaan tallusteli autojen ja ihmisten keskelle.
Näin kuitenkin tapahtui Serengetin savannilla. Leopardiemo tuli suoraan autojonon luokse. Sen "kotipuu" oli ajouran toisella puolella. Niinpä leopardi aivan tyynesti - näennäisesti meistä ja autoista mitään piittaamatta - pehmein kissamaisin askelin käveli autojen välistä ajouran ylitse:
Saalista leopardilla ei ollut. Niinpä se ei mennyt pentunsa luokse nytkään, vaan suuntasi "omalle" puulleen. Pentu ehkä toivoi saavansa jotain suuhunsa, sillä se päätti laskeutua alas puusta ja jäi sitten puun juurelle ruohikkoon piiloon.
Leopardin pentu laskeutui puusta:
Voimakkaalla, mutta notkealla loikalla emo itse kapsahti oman puunsa runkoon. Kynnet tarrasivat puun kylkeen. Saman tien se jatkoi toisella loikalla runkoa ylös:
Vain pari sekuntia, niin leopardi oli makkarapuun oksalla. Se oli puussa kuin "kotonaan" - ja niinhän se tietysti olikin, siis kotonaan. Puusta leopardi sentään vaivautui yhden katseen luomaan autojonoon. Ilmeisesti toivoi näiden lähtevän muille maille, että se saisi ryhtyä viettämään päivälepoa jaksaakseen tehdä illan tullen uuden saalistusreissun.
Leopardi on uljas, kaunis kissa. Todellinen silmänilo ja innoituksen aihe safarilaisille, mutta saaliseläinten kannalta tämä hiipivä kaunotar on perin perin vaarallinen. Nähtyämme leopardin totesimme, että safarimme onnistuminen oli jo varmistunut. Oli kannattanut tulla Serengetiin!
17.12.2013
Matti Uurinmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.