torstai 14. maaliskuuta 2013

Kilimanjaron vaellus

Kirjoittelen vähitellen kuvauksen Kilimanjaron vaelluksesta vaellussivustollemme. Jos Kilimanjaro kiinnostaa, niin käypä siellä lukemassa, millainen meidän reissumme oli. Ehkä saat siitä vinkkejä omalle matkallesi, jos sinne aiot. Ainakin tarkoitukseni on tehdä kuvauksesta sellainen, että se ainakin hieman olisi hyödyksi Kilimanjaron vaellusta suunnitteleville.

Valitettavasti en vielä osaa sanoa, milloin tuo kertomukseni valmistuu. Työn alla se joka tapauksessa on, joten eiköhän se tässä kevään mittaan tule jollekin mallille.

Kun linkitin tekstini tuonne Wikipedian Kilimanjaro-sivulle, totesin, että varsin vaatimaton on suomenkielinen Kilimanjaro-sivu. Sekin kaipaisi ehkä täydennystä, joten jätetään tuokin asia mietintämyssyyn. Kuuluuhan Kilimanjaro sentään maailman tunnetuimpiin vuoriin.

Laitan tähän loppuun kuvan retkemme kolmosleiristä Tarn Hutista, joka sijaitsee Kilimanjaron kakkoshuipun Mawenzin juurella runsaan 4300 metrin korkeudessa. Aamuaurinko on tavoittanut Mawenzin särmikkään huipun, mutta leiriläiset vielä pääosin nukkuvat. Teltat ovat kuurassa, sillä yöllä pakkasta oli noin 8 astetta.




14.3.2013
Matti Uurinmäki

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Thaimaassa siellä täällä

Osallistuimme vaimoni kanssa vuonna 2005 Temamatkojen Thaimaan kiertomatkaan, joka suuntautui Bangkokiin, Pohjois-Thaimaaseen, Kwai-joen suunnalle ja lopuksi rantalomalle Hua Hiniin. En tiedä, onko matka enää matkanjärjestäjän ohjelmassa, mutta jos on, niin suosittelen sitä monipuolisuutensa vuoksi.

Bangkokissa itse oikeutettuna tutustumiskohteena oli Suuren Palatsin alue, jonka loistokkuus on suorastaan ylipursuavaa. Alueen päätemppelissä on Thaimaan merkittävin Buddha-patsas - Smaragdi-Buddha, jonka syntyjuuret juontavat Pohjois-Thaimaaseen.



Tietysti ohjelmaan kuului myös veneretki Chao Phraya -joelle ja sen sivukanaville. Bangkokissa on kymmeniä kanavia eli klongeja, jotka muodostavat eksyttävän verkoston. Kanavien varressa asutaan aivan vesirajassa, osittain asuntoveneissä. Kaupunkiahan sanotaankin Idän Venetsiaksi.




Rohkenimme myös omatoimisille kävelyretkille. Kävimme ihmettelemässä kaupungin mahtavuutta Bayoke-pilvenpiirtäjästä, joka ainakin tuolloin oli kaupungin korkein rakennus. Ihastelimme tanssiesitystä hindulaisella Erewan-alttarilla.

Thai-kulttuuriin kuuluvat ns. Henkien talot. Jokaisella rakennuksella tulee olla Henkien talo. Sen henget suojaavat rakennusta ja sen asukkaita. Henkien pitämiseksi suosiollisena asukkaat vievät ruokaa Henkien taloon - jossa linnut käyvät sen nokkimassa parempaan talteen.



Tulipa iltaohjelman puitteissa käytyä myös drag-showssa. Transvestiitit ovat Thaimaassa sekä suosittuja että arvostettuja. Ja länsimaalaisen silmin hyvin, hyvin hämääviä.

Pohjois-Thaimaaseen lennettiin Chiang Rain seudulle, jossa vuorilla asustaa lukuisia erilaisia etnisiä pieniä vuoristoheimoja. Kävimme tutustumassa lahujen kylään, jossa asuttiin paaluille rakennetuissa taloissa. Paaluilla olevat talot sietävät paremmin sateita ja tulvia ja ovat turvallisempia petojenkin suhteen.



Thaimaan pohjoisin kaupunki Mae Sai sijaitsee aivan Myanmarin rajalla. Se näkyy katukuvassa, sillä Myanmarista virtaa Thaimaan puolelle kaikenlaista katukauppatavaraa. Ehkäpä kaikkien oudointa olivat katupöydillä runsain määrin myytävät rubiinit ja muut jalokivet - hiottuina tai hiomattomina. Niiden aitoutta turisti ei kyennyt arvioimaan. Myanmar on kylläkin erittäin tunnettu jalokivikaivannaisistaan.



Thaimaan, Myanmarin ja Laosin muodostama rajakolkka Mekong-joen varressa muodostaa surullisen kuuluisan Kultaisen Kolmion, joka aikoinaan oli maailman pahamaineisinta huumeseutua. Siellä viljeltiin - ja viljellään vieläkin ainakin Myanmarin puolella - oopiumiunikkoa. Siitä tietysti saatiin niin oopiumia kuin pitemälle jalostettuna myös heroiinia. Chiang Saenissa, Kultaisen Kolmion sydämessä, tutustuimme oopiumimuseoon, jonka järkyttävät kuvat hätkähdyttivät. Pääsimme - ilmeisesti luvattomasti - käymään myös Mekong-joen vastarannalla Laosissa.



Matka jatkui bussilla läpi Pohjois-Thaimaan vuoristoseudun Chiang Maihin, joka alueen suurimpana kaupunkina on myös keskeisin matkailukohde. Käytiin mm. hopeapajassa ja sen korumyymälässä, silkkikutomossa sekä orkideapuutarhassa. 

Chiang Main lähistöllä vierailtiin norsuleirillä, jossa norsujen taitoesitysten jälkeen päästiin jännittävälle norsuratsastusretkelle. Ehdoton käyntikohde seudulla on myös Doi Suthepin vuorella oleva temppeli, jonne kiivetään yli 300 askelmaa käsittävää portaikkoa. Monipuoliseen matkaohjelmaan kuului myös kanthoke-illallinen upeine tanssiesityksineen.






Sitten lennettiinkin takaisin Bangkokiin ja jatkettiin Rose Gardeniin. Siellä tehdyn veneretken jälkeen jatkettiin syrjäisemmälle seudulle Kwai-joelle. Tämähän on tullut kuuluisaksi II maailmansodan aikaisesta sillasta, jonka japanilaiset rakennuttivat sotavangeilla. Rakennustyössä vankeja ja pakkotyöläisiä kuoli enemmän kuin kärpäsiä. Kwai-joen sillastahan Boulle kirjoitti menestyskirjan, josta puolestaan tehtiin menestyselokuva. Tietysti ajeltiin junalla pätkä kuuluisaa Kuoleman rataa. Kwai-joella tehtiin eksoottinen lauttaretki.





Lähdettiin kohti Hua Hinin rantaparatiisia. Välillä pysähdyttiin tutustumaan kuuluisiin kelluviin markkinoihin. Hua Hin olikin sitten löhöilyä rannalla ja maistuvia thai-ruokia. Toki myös pyöräriksa-ajelua ja kalahallin hajuja.



Mielestäni matkan laatu-hinta-suhde oli kohdallaan, jopa erinomainen.

Taidanpa heittää arvelun, että Thaimaan matka on jonkun tulevan nuortenkirjani tausta-aineistoa. Ehkäpä sieltä nousee esille Kultainen Kolmio.

5.3.2013
Matti Uurinmäki




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Egyptin reissu

Murha Niilillä -kirjani perustuu tapahtumapaikkojen osalta Egyptiin jo vuonna 2003 tekemääni matkaan.

Kiertomatkamme käsitti tuolloin paljon muutakin kuin Niilin risteilyn. Päätin kuitenkin rajata nuortenkirjani tapahtumat risteilyyn ja siihen liittyviin Niilin rantakaupunkeihin, siis lähinnä Luxoriin ja Assuaniin. Toki ne ovatkin muinaisen Egyptin kannalta erittäin keskeistä seutua.

Tuolloinen matkamme alkoi Luxorista. Siellä tutustumiskohteina oli - kuten kirjassanikin - Karnakin ja Luxorin temppelit sekä Niilin länsirannalta Kuninkaiden hautalaakso, Kuningatarten laakso, Hatshepsutin temppeli, Memnonin kolossit jne. Kävelimme Luxorin Cornichella, ihastelimme Niilin mahtavuutta ja Winter Palacen loistokkuutta, hämmästelimme basaarin värikästä - ja äänekästä - elämää.

Niilin risteily oli upea kokemus. Egyptin sää tietysti oli kaunis, aurinkoinen, päivällä jopa liian helteinen. Aamun raikkaudessa oli hiljalleen vastavirtaan sytkyttävän laivan kannelta nautinnollista seurata Niilin rannan näkymiä ja maalaiskylien elämää. Felukat lipuivat virran poikki. Kalastajat pienillä veneillään olivat joella kokemassa verkkojaan. Haikarat kahlailivat rantavesissä omissa pyyntipuuhissaan. (Kuvassa aurinko nousee Niilillä).



Edfussa koettiin vossikka-ajelu aivan kuten sitten myös kirjassani. Ja tutustuttiin Edfun temppeliin, joka on säilynyt verraten hyväkuntoisena. Sehän onkin egyptiläisittäin melko "nuori" eli vain parisen tuhatta vuotta vanha. Iltahämyssä pysähdyttiin myös Kom Ombon temppelille.

Assuanin seutu on kaunista. Siellä Niili useine saarineen esittää parastaan. Laivamatkan jälkeen majoituimme Isis-saarelle. Purjehdimme sinne felukalla. Tutustumiskohteina Assuanissa olivat mm. obeliskikaivos - onneksi siellä ei tapahtunut murhaa kuten kirjassani - ja Niilin pato ja katarakti. Omatoimisesti kävimme kiertelemässä kaupungilla. Joen rannalla Old Cataract -hotelli muistutti murharouva Agatha Christiestä. Nasser-järvellä teimme moottorivenematkan Philean temppelille.

Näistä edellä kerrotuista aineksista koostui tapahtumaympäristö ja tausta-aineisto Murha Niilillä -kirjaani.

Matkamme vuonna 2003 jatku vielä monivaiheisena. Bussimatkana ensin Hurghadaan. Sieltä muutaman rantapäivän jälkeen bussilla Kairoon. Matkalla pääsimme pistäytymään Pyhän Antoniuksen luostarissa ja luolassa. Kairossa tutustuimme Egyptiläiseen museoon ja tietysti Gizan pyramideihin. Edelleen matkamme jatkui Siinain läpi Sharm-el-Sheikiin. Ehkäpä kirjoittelen vielä toisen tarinan, joka vie lukijansa näille muille Egyptin seuduille. Ovathan pyramidit aina tarinan arvoisia, eikös vaan?

(Kuva alla Philean temppelin alueelta).

3.3.2013
Matti Uurinmäki


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Murha Niilillä

Seikkailuja maailmalla -nuortenkirjasarjani ensimmäinen teos on nyt sitten ilmestynyt. Kirja on nimeltään Murha Niilillä.

Nimi kertoo jo melko paljon. Tapahtumapaikkana on siis Egypti, tarkemmin sanoen Niilin risteily ja siihen liittyen muutama keskeinen kaupunki kuten Luxor ja Assuan. Luxorissa tietysti liikutaan niin temppeleissä kuin Kuninkaiden hautalaaksossa.

Kirjan takakannen kuvauksessa todetaan näin: Kaksoset Heta ja Aapo pääsevät Egyptiin Niilin risteilylle. Tuhansia vuosia vanhat temppelit ja faaraoiden hautakammiot muuttavat mystiset jumalatarut todellisiksi. Mutta todeksi muuttuu myös murharouva Agatha Christien Kuolema Niilillä -salapoliisikertomus, kun murha seilaa Niilillä heidän omassa laivassaan. Nuoret seuraavat yksityisetsivä Hercule Poirotin jalanjälkiä ja neuvokkuudellaan kiristävät silmukan murhaajan ympärille. Faaraon kosto kohtaa rikollista.

Kirjan tapahtumapaikat ovat todellisia ja tarjoavat lukijalleen runsaasti tosipohjaista perustietoa muinaisesta Egyptistä. Kirjassa on paikka-autenttinen värivalokuvakuvitus.

Kirja on kovakantinen. Sivuja on 128. Kirjan kuvituksena on runsaasti värivalokuvia.


Kilimanjarolla ja safarilla

Olin lomamatkalla. Rentoutumassa. Pidin hengähdystauon. Miten hassulta nuo ilmaukset tuntuvatkaan, kun suhteutan niitä siihen, mitä todellisuudessa tapahtui.

Olin kyllä matkalla, mutta matkani suuntautui ikään kuin ylöspäin. Kilimanjarolle, Afrikan korkeimmalle ja kenties maailman upeimmalle vuorelle. Kävellen, ei millään kabiinihissillä. Kapuamalla, paikoin konttaamalla, horjuen, henkeä haukkoen kuin kala kuivalla maalla. Ei siinä pidetty mitään hengähdystaukoa. Päinvastoin yritin saada sisään kaiken mahdollisen hapen, mikä lähistöllä ohuen ohuena leijui. Sydän jyskytti kuin muinoin Ukko-Pekka vaunujonoa kiskoessaan.

Tarkoitukseni on kirjoitella nettiin hieman laajemminkin tuosta hullunrohkeasta päähänpistosta, siis Kilimanjarolle lähtemisestä näin ikämiehenä, joten tässä vaiheessa tyydyn vain tähän lyhyeen alkukommenttiin. Paljastan kuitenkin suuren salaisuuden ja suuren saavutukseni. Pääsin kuin pääsinkin Uhuru Peakille, vuoren korkeimmalle huipulle, 5895 metriä merenpinnasta. Kehtaan olla siitä jopa hieman ylpeä ja tietysti tyytyväinen. Etukäteen en ollut lainkaan varma, että huiputus onnistuisi.

Koville se otti. Se on myönnettävä. Ja koville se ottaa lähes jokaiselle. Siinäkin tapauksessa, että vuoristotauti ei pahemmin iskisi kynsiään. Vuoristotautihan on sellainen peikko, joka voi nujertaa kaikkein kovakuntoisimmankin.

Olimme Aventuran järjestämällä matkalla. Aventura lienee vuorivaellusmatkojen järjestäjänä parhaita asiantuntijoita. Retkikuntamme vetäjänä toimi Samuli Mansikka, joka puolestaan lienee tällä hetkellä pätevin viemään porukkansa korkeille vuorille. Samuli on tietääkseni aina saanut kaikki Kilimanjaron ryhmäläisensä huipulle saakka kuten tapahtui nytkin. Kiitokset Samulille reissun onnistumisesta.

Vuorivaelluksen jälkeen jatkoimme safarille. Ensin vietimme pari safaripäivää Manyarassa ja Ngorongoron kraatterissa. Sitten jatkoin vielä poikani Rikun kanssa kahdestaan neljän päivän safarille Serengetiin, joka lienee maailman tunnetuin suojelualue. Kerron näistäkin myöhemmin tarkemmin, kunhan ehdin purkaa kuva-aineistoa.

Luulenpa, että tästäkin reissusta syntyi aineksia jopa pariinkin nuortenkirjaan. Aika näyttää.

Laitanpa tuohon jatkoksi kuvan Uhuru Peakilta sekä pari kuvaa Kilimanjarosta. Toinen niistä esittelee savannimaisemasta suoraan pilvien yläpuolelle kohoavaa ylvästä vuorta ja toinen näyttää, miten uljaasti vuoren korkein huippu Kibo kohoaa vielä siinäkin vaiheessa, kun jo ollaan itse vuorella, sen ylänköalueella.