maanantai 16. joulukuuta 2013

Afrikan safari 8 - Serengetin lempivät leijonat

Serengetin kansallispuiston ja Ngorongoron suojelualueen rajaa ei maastossa huomaa paitsi tien kohdalla, jossa on miehittämätön kaariportti. Eläimet tietysti saavat ja myös ylittävät suojelualueiden rajan, missä haluavat. Sekä Ngorongoroon että Serengetiin menevien safarilaisten tulee ilmoittautua valvonta-asemilla ja maksaa puistomaksu. Yleensähän tämän hoitavat safarikuljetuksia järjestävät paikalliset yritykset. Niin meidänkin tapauksessa. Ngorongorosta Serengetiin tultaessa kirjautuminen tapahtuu Naabissa, johon on Serengetin rajalta kymmenisen kilometriä matkaa. Ennen kuin on kirjautunut ja hoitanut maksut, ei saisi kansallispuistossa tehdä safariajoa. Puistovartijat saattavat puuttua asiaan ja siitä seuraa suuria hankaluuksia.

Naabin jälkeen tie jatkuu suoraviivaisesti kohti Seroneraa:


Tie Seroneraan olisi hyvinkin yksitoikkoinen, jos välillä ei olisi eläimiä. Onneksi on. Matkalla ohitetaan mm. Simba-kopjet. Serengetin savannilla on harvakseltaan pieniä ja vähän suurempiakin kalliokukkuloita, joilla lisäksi tyypillisesti on myös aikojen saatossa pyöreiksi kuluneita irtolohkareita. Näitä kalliokukkuloita nimitetään kopjeiksi. Sana tarkoittaa "pientä päätä".

Simba-kopje:


Simba on swahilia, joka on Itä-Afrikan pääkieliä useammassa valtiossa. Tansaniassa se on virallinen ykköskieli. Simba tarkoittaa leijonaa - kuten kaikki Tarzaninsa lukeneet tietävätkin. Huomasitteko muuten yllä olevassa kuvassa simban? No, ei se mitään. Emme mekään olisi huomanneet, ellei kuljettajamme olisi antanut vinkkiä. Tässä zoomattu kuva simba-kopjen laelta:


Simba-kopje oli siis taas nimensä mukainen. Simba-kopjella asusteli myös paviaanilauma, johon kuului kaiken ikäisiä ja kokoisia paviaaneja:






Seronera on Serengetin keskuspaikka. Siellä on puiston hallintoon ja valvontaan liittyviä rakennuksia. Lisäksi siellä on useita eritasoisia majoitusvaihtoehtoja - upeista lodgeista vaatimattomiin leirintäalueisiin. Meidän majoituspaikkanamme ja safariajojen tukikohtanamme tulisi olemaan vaatimaton leirintäalue ja telttamajoitus. Seronerassa on myös lentokenttä, joten safarille voi tulla myös lentämällä.

Ennen leiripaikalle saapumista kuljettajamme sai radiopuhelimella vinkin ja niinpä kaarsimme katsastamaan leijonapariskuntaa. Kaiken kaikkiaan näimme kolmen päivän aikana Serengetissä leijonia ainakin viidestä eri ryhmästä, todennäköisesti useammastakin. Seroneran seudulla on siis runsaasti leijonia.

Tämä leijonaryhmä oli pieni, sillä siihen näytti kuuluvan vain uros ja naaras. Ne makailivat ruohikolla, ilmeisesti kylläisinä ja muutoinkin elämäänsä tyytyväisinä.


Perheen herra ei välttämättä ollut ihastunut meidän tuijotteluumme. Mielestäni ilmeessä on jotain kyllästynyttä ärtyisyyttä:



Naarasleijona luuli joko meitä hammaslääkäreiksi tai sitten muuten halusi meidän muistavan, millaista purukalustoa siltäkin löytyi:



No, olkaa kuin kotonanne. Niin me ainakin olemme, urosleijona totesi ja ryhtyi lemmiskelemään puolisonsa kanssa:



16.12.2013
Matti Uurinmäki











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti