Leiripaikkamme Seronerassa, sen pohjoisreunalla, oli nimeltään Nyani, mikä swahilinkielellä tarkoitti paviaania. Alueella oli useita muitakin leirintäalueita vieri vieressä. En osaa arvioida, mille laatutasolle Nyani asettui.
Yritimme ehtiä leiripaikalle ennen uhkaavaa sadetta, mutta emme onnistuneet, koska leopardihavainto vei odotettua enemmän aikaaa. Myöhästyminen ei juurikaan harmittanut, koska siihen oli tuo mainitsemani erinomainen syy. Kun illan jo tummetessa pääsimme leirialueelle, oli ukkoskuuro juuri huudellut sen. Hieman surkealtahan se näytti, kun maa ei ollut ehtinyt vettä vielä nielaista, vaan se virtaili siellä pikku puroina:
Pian kokkimme kuitenkin sai ruohikolle teltan pystyyn ja pääsimme aloittelemaan ensimmäistä safari-iltaa. Käytössämme oli samanlainen retkikupoliteltta kuin oli ollut Kilimanjaron vaelluksella, joten tilanne oli varsin tuttu. Teltta oli kooltaan tarkoitettu 3-4 hengelle, joten kaksi siihen mahtui hyvin tavaroineen.
Safariperinteen mukaisesti kuljettaja ruokaili kansamme ensimmäisenä iltana, mutta muina iltoina hän ruokaili kokin kanssa keittiökatoksessa. Ruokailua varten oli suurehko ruokailukatos, jonka seinät oliva puoliksi avoimet. Valaistus oli heikonlainen, koska se ilmeisesti perustui aurinkokennoon. Niinpä ruokailu - kuten myös vessakäynnit - tapahtui otsalampun kanssa. Ryhmällämme - kuten kaikilla muillakin ryhmillä - oli mukana omat retkikalusteet eli pöytä, tuolit, astiat, keittiövälineet, kaasukeittimet jne. Kokki laitteli sapuskat keittiökatoksessa ja kantoi ja kattoi ne ruokailukatokseen kevyelle retkipöydällemme.
Kenttäoloissa ruokapöytään riitti myös kuokkavieraita. Hankalimpia olivat ruokailukatoksessa lennähtelevät rastaan tapaiset linnut, jotka olivat melko röyhkeitä. Ei tarvinnut kuin kätensä irrottaa leipäpalasta, kun se jo napattiin. Jos kokki oli kattanut pöydän odottamaan safarilaistensa tuloa ruokailuun jättäen suojakannet pois astioiden päältä, oli ruokapöydässä muutamassa sekunnissa jo liuta "rastaita". Jos ruokia oli vielä jäljellä, kun varsinaiset syöjät saapuivat, ei ollut läheskään varmaa, mikä oli siinä vaiheessa hygieniataso. Perhoset sen sijaan olivat lähinnä kiinnostavia ruokailukumppaneita, joskaan niitä ei maallikko kyennyt lajitasolla tunnistamaan:
Kuvassa oikealla ruokailukatos ja taempana keittiökatos (teltaltamme katsottuna):
Leirialueella oli kivetyt kulkureitit, joista olikin hyötyä, kun sade sattui kastelemaan maan liejuiseksi (kuva on otettu aikaisin aamulla, minkä vuoksi on hämärää):
Leirialueella oli vessarakennus, joka ainakin miesten puolella oli varusteltu tyypilliseen tapaan "reikä lattiassa" -tyyliin. Aivan matalapohjaisilla lipokkailla sinne ei ollut syytä mennä... Vesi vessaa ja peseytymistä varten ajettiin tankkiautoilla säiliöihin. Peseytymiseen taisi olla vain kylmää vettä - tai siis "afrikanlämpöistä". Myös keittiökatoksella oli oma säiliönsä.
Toisena safaripäivänämme tulimme lounastauolle leirintäalueelle (kolmantena olimme sen verran etäällä, että mukana oli eväät). Lounaan jälkeen oli hyvä tilaisuus myös hieman lepäillä:
Samalla saattoi ihailla leirintäalueella pyrähteleviä lintuja, sillä ne tietysti olivat uusia tuttavuuksia:
Tuliperäkutoja (Dinemellia dinemelli):
Liitolepinkäinen /Eurocephalus rueppelli) ja loistokottarainen (Lamprotornis superbus):
Akasiatoko (Tockus deckeni), joka taisi olla peräti harakkaa hieman suurempi:
Yleisnäkymä Nyanin lerintäalueelta teltaltamme katseltuna:
Nyanin toteemi (Nyani kuitenkin tarkoitti paviaania eikä puhvelia):
Tällaisella safariautolla liikuimme. Kuva on otettu lähtötunnelmissa, kun neljäntenä safaripäivänä kuljettajamme pakkaa autoa paluumatkaa varten:
18.12.2013
Matti Uurinmäki
Yritimme ehtiä leiripaikalle ennen uhkaavaa sadetta, mutta emme onnistuneet, koska leopardihavainto vei odotettua enemmän aikaaa. Myöhästyminen ei juurikaan harmittanut, koska siihen oli tuo mainitsemani erinomainen syy. Kun illan jo tummetessa pääsimme leirialueelle, oli ukkoskuuro juuri huudellut sen. Hieman surkealtahan se näytti, kun maa ei ollut ehtinyt vettä vielä nielaista, vaan se virtaili siellä pikku puroina:
Pian kokkimme kuitenkin sai ruohikolle teltan pystyyn ja pääsimme aloittelemaan ensimmäistä safari-iltaa. Käytössämme oli samanlainen retkikupoliteltta kuin oli ollut Kilimanjaron vaelluksella, joten tilanne oli varsin tuttu. Teltta oli kooltaan tarkoitettu 3-4 hengelle, joten kaksi siihen mahtui hyvin tavaroineen.
Safariperinteen mukaisesti kuljettaja ruokaili kansamme ensimmäisenä iltana, mutta muina iltoina hän ruokaili kokin kanssa keittiökatoksessa. Ruokailua varten oli suurehko ruokailukatos, jonka seinät oliva puoliksi avoimet. Valaistus oli heikonlainen, koska se ilmeisesti perustui aurinkokennoon. Niinpä ruokailu - kuten myös vessakäynnit - tapahtui otsalampun kanssa. Ryhmällämme - kuten kaikilla muillakin ryhmillä - oli mukana omat retkikalusteet eli pöytä, tuolit, astiat, keittiövälineet, kaasukeittimet jne. Kokki laitteli sapuskat keittiökatoksessa ja kantoi ja kattoi ne ruokailukatokseen kevyelle retkipöydällemme.
Kenttäoloissa ruokapöytään riitti myös kuokkavieraita. Hankalimpia olivat ruokailukatoksessa lennähtelevät rastaan tapaiset linnut, jotka olivat melko röyhkeitä. Ei tarvinnut kuin kätensä irrottaa leipäpalasta, kun se jo napattiin. Jos kokki oli kattanut pöydän odottamaan safarilaistensa tuloa ruokailuun jättäen suojakannet pois astioiden päältä, oli ruokapöydässä muutamassa sekunnissa jo liuta "rastaita". Jos ruokia oli vielä jäljellä, kun varsinaiset syöjät saapuivat, ei ollut läheskään varmaa, mikä oli siinä vaiheessa hygieniataso. Perhoset sen sijaan olivat lähinnä kiinnostavia ruokailukumppaneita, joskaan niitä ei maallikko kyennyt lajitasolla tunnistamaan:
Kuvassa oikealla ruokailukatos ja taempana keittiökatos (teltaltamme katsottuna):
Leirialueella oli kivetyt kulkureitit, joista olikin hyötyä, kun sade sattui kastelemaan maan liejuiseksi (kuva on otettu aikaisin aamulla, minkä vuoksi on hämärää):
Leirialueella oli vessarakennus, joka ainakin miesten puolella oli varusteltu tyypilliseen tapaan "reikä lattiassa" -tyyliin. Aivan matalapohjaisilla lipokkailla sinne ei ollut syytä mennä... Vesi vessaa ja peseytymistä varten ajettiin tankkiautoilla säiliöihin. Peseytymiseen taisi olla vain kylmää vettä - tai siis "afrikanlämpöistä". Myös keittiökatoksella oli oma säiliönsä.
Toisena safaripäivänämme tulimme lounastauolle leirintäalueelle (kolmantena olimme sen verran etäällä, että mukana oli eväät). Lounaan jälkeen oli hyvä tilaisuus myös hieman lepäillä:
Samalla saattoi ihailla leirintäalueella pyrähteleviä lintuja, sillä ne tietysti olivat uusia tuttavuuksia:
Tuliperäkutoja (Dinemellia dinemelli):
Liitolepinkäinen /Eurocephalus rueppelli) ja loistokottarainen (Lamprotornis superbus):
Akasiatoko (Tockus deckeni), joka taisi olla peräti harakkaa hieman suurempi:
Yleisnäkymä Nyanin lerintäalueelta teltaltamme katseltuna:
Nyanin toteemi (Nyani kuitenkin tarkoitti paviaania eikä puhvelia):
Tällaisella safariautolla liikuimme. Kuva on otettu lähtötunnelmissa, kun neljäntenä safaripäivänä kuljettajamme pakkaa autoa paluumatkaa varten:
18.12.2013
Matti Uurinmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.