keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kiehtova Plakan kylä Kreetalla

Vuoden 2014 keväällä televisiossa on esitetty Victoria Hislopin Saari-teokseen pohjautuvaa samannimistä 26-osaista tv-sarjaa. Kuten sarjaa seuranneet tietävät, se kertoo Kreetasta ja kreetalaisista, ennen muuta Plakan kylän ja tuon kylän edustalla olevan Spinalongan saaren asukkaista.

Plakan kylä ja Spinalongan saari (vas.) vuorenrinteeltä katseltuna. Keskellä Eloundan lahti, jota suoja pitkä niemi.

Spinalonga ei kirjan/sarjan kuvaamana aikana ollutkaan mikä tahansa saari, vaan spitaalisten - siis leprapotilaiden - eristyssiirtola. Tautiin sairastuneiden oli muutettava saarelle suljettuun yhteisöön. Plakan kyläläisillä oli melko tiiviitä yhteyksiä saarella eläneisiin. Ehkäpä sen vuoksi tuo tarttuva tauti riehui myös Plakan kylässä ja toistuvasti joku kyläläisistä joutui lähtemään kodistaan saarelle pakkoevakkoon.

Kirjaa en ole valitettavasti - ainakaan vielä - lukenut. Tv-sarja on ollut mielestäni varsin onnistuneesti toteutettu. Tietysti se aika ajoin on vaikuttanut melko hidastempoiselta, kun on tottunut näkemään amerikkalaisia "mutkat suoriksi" -sarjoja, mutta hyvä niin. Sympaattista kerrontaa, jota innostuin seuraamaan, vaikka suhtaudunkin periaatteessa varsin penseästi ylipäätään tv-sarjoihin.

Plaka vuorenrinteeltä katseltuna. Vanhan kylän takana uutta hotellialuetta.


Pitkän sarjan kuluessa plakalaiset tulivat niin tutuiksi, siis tv-tuttaviksi ja jopa eräänlaisiksi ystäviksi, että mitenkään ei voinut jättää käymättä Plakassa, kun Kreetalle tuli jälleen matkattua. Sitä paitsi majoituskohteemme Iraklionin itäpuolella oli verraten lähellä Plakan seutua.

Niinpä erään lomapäivämme ohjelmaksi valitsimme ajelun Plakaan. Tietysti tarkoituksemme oli käydä veneellä myös Spinalongalla, jos se suinkin vain onnistuisi, kun ei ollut mikään turistisesongin aika. Kreetan päätietä, joka osin on suorastaan moottoritietasoinen, ajelimme ensin Agios Nikolauksen kupeeseen.

Päätiellä ajelukin oli maisemien puolesta antoisaa, sillä tie luikerteli läpi vuoriston. Maisema kahden puolen tietä oli jylhää, vaikuttavaa. Appelsiinit olivat jo kypsyneet. Niinpä tien varressa oli mummoja myyntikojuineen - ja ajan kuluksi kudinvartaineen, sillä turistiliikenne oli verraten harvalukuista. Agios Nikolauksen sisäänajon suulla käännyimme vasemmalle kohti Eloundaa.

Eloundan rantaseutua sanotaan Kreetan kalleimmaksi. Siellä on lukuisia luksushuviloita niin mannerkreikkalaisilla kuin ulkomaalaisilla. Osa aivan rannassa, osa ylempänä vuorenrinteellä laajoine näköaloineen. Kaunista rantamaisemaa se kieltämättä olikin.

Eloundassa on vilkas pienvenesatama. Ilmeisesti juuri rikkaan asujaimiston seurauksena. Eloundasta on myös suorastaan aikataulun mukaisia venekuljetuksia Spinalongalle. Tiettävästi matka kestää noin parikymmentä minuuttia suuntaansa. Eloundan lahti on pitkän niemen suojaama, joten merenkäynti ei liene useinkaan haitaksi. Ajoimme päätietä satamaan, mutta päätimme jatkaa suoraan Plakaan siinä toivossa, että sieltäkin olisi venekuljetuksia Spinalongalle. Plakahan on itse asiassa paljon lähempänä Spinalongaa, mutta toisaalta paljon pienempi rantakylä kuin Eloundan kaupunki.

Juuri ennen Plakaa Spinalonga tulee hyvin esille. Oli suorastaan pakko pysähtyä rantatien reunaan sitä ihastelemaan - samalla muistaen sen synkän historian.

Spinalonga Kreeta. Saari Eloundasta tulevalta tieltä katsottuna.


Ennen vanhan Plakan kylän keskustaa on uusi hotellialue vuoren rinteessä. Matkailijavirrat ovat siis ulottaneet lonkeronsa vahvasti myös Plakaan. Jossakin matkaoppaassa väitettiinkin, että Spinalonga on sesonkiaikana turistien määrässä peräti kakkossijalla Knossoksen palatsialueen jälkeen. On tainnut Victoria Hislop tehdä kirjallaan Plakan kylälle suuren palveluksen.

Vanha Plaka on edelleen verraten pieni kylä, jonka läpi johtaa vain yksi päätie, siis ns. rantatie. Se sivuaa myös venesatamaa, jonka viereen pysäytimme automme. Rannassa istuskeli jo muutamia ukkoja. Menimme norkoilemaan lähemmäksi. Selvisi, että Plakasta lähtee vene Spinalongalle. Eikä tarvitsisi odotella kuin parikymmentä minuuttia. No se aikahan kuluisi mainiosti katsellessa venesataman pienimuotoista hyörinää.

Plaka Kreeta. Pieni rantakylä vuorten juurella.





Plakan pääkatu.


Rantatörmällä on pari kolme tavernaa. Muistimme, että matkaoppaiden mukaan niitä mainostettiin erinomaisina kalatavernoina. Nyt aaumutuimaan ne näyttivät vielä olevan kiinni, ehkä jopa vielä talvilevossa.

Plakan eräs rantataverna.

Plakan venerantaa meren suunnasta nähtynä.

Spinalongan vene Plakan rannassa.

Tavernojen vieressä oli myös pieni käsityöliike, jossa omistajarouva jo puuhaili. Liikkeen tunnusmerkki näytti olevan hempeä, lähinnä kai turkoosiksi luonnehdittava väri. Kaikki tuotteet - helmet, korut, laukut, huivit jne - olivat tuota samaa värisävyä. Lastenlapsille, siis tytöille, ostimme pienet tuliaiset, vaikka kovinkaan aitoina käsitöinä emme osanneet tämän liikkeen tuotteita arvostaa.

Käsityöliike Plakan venerannassa.

Hieman se veneen lähtö venähti, mutta ei kohtuuttoman paljon.

Spinalongasta kerron seuraavassa tarinassa.

28.5.2014
Matti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.