Kolmantena Serengeti-päivänä halusimme lähteä Moru-kopjen suunnalle Serengetin eteläisempiin osiin. Olimme safarikertomuksista saaneet sellaisen käsityksen, että Morun seutu on sekä kaunista katsella että eläinrikasta.
Kieltämättä nämä ennakkotiedot pitivät paikkansa. Morulla on useita viehättäviä kopjemuodostelmia - sekä isoja että pieniä. Emme kylläkään käyneet niihin jalkaisin tutustumassa - lieneekö se edes luvallista - lukuun ottamatta erästä, jossa oli maasaiden luolamaalauksia.
Kaikkein mahtavin kokemus tällä safariajolla oli gepardien kohtaaminen. Kuljettajamme sai jälleen vinkin radiopuhelimensa kautta. Ajoimme melkoista vauhtia muutamia kilometrejä pomppuista ajouraa. Sitten tulimme pienehköön jokilaaksoon, ylitimme tuon puropahasen - ja vastarannan savanniniityllä näimme istumassa kolme kaunista täplikästä kissaa. Emo ja kaksi jo melko varttunutta pentua. Tunnistimme ne heti gepardeiksi.
Paikalla oli ennen meitä 3-4 safariautoa. Ne olivat sääntöjä uhmaten ajaneet ajouralta muutamia kymmeniä metrejä ruohikkoon lähemmäksi gepardeja. Niin teimme mekin.
Gepardiemo istui kaikessa rauhassa katsellen jokiuoman suuntaan. Pennut kyllästyivät kököttämään paikoillaan. Ne riehaantuivat hurjavauhtiseen kissaleikkiin - aivan kuin kotikissan pennut! Näillä tosin oli vauhti todella hurjaa. Kuten sopiikin maailman nopeimmalle maaeläimelle. Gepardin nopeus ylittää 100 km/tunnissa. Eläintieteilijät selittävät huikean nopeuden olevan ruumiinrakenteen ansiota.
Taisimme ihailla gepardeja jopa lähemmäksi puolisen tuntia. Meistä ne eivät tuntuneet juurikaan piittaavan kuten eivät muutkaan Serengetin eläimet. Se oli seikka, joka jaksoi ihmetyttää. Toki gepardin pennut silloin tällöin jäivät meitä tuijottelemaan - yrittivät varmaankin saada muodostettua meistä jonkinlaista käsitystä. Ilmeisesti olimme niille jonkinlaisia ufoja.
Gepardien tapaaminen oli kiistämättä yksi Serengetin safarimme kohokohtia. Tässä muutamia kuvia näistä riehakkaista ja iloisista eläimistä:
16.1.2014
Matti Uurinmäki
Kieltämättä nämä ennakkotiedot pitivät paikkansa. Morulla on useita viehättäviä kopjemuodostelmia - sekä isoja että pieniä. Emme kylläkään käyneet niihin jalkaisin tutustumassa - lieneekö se edes luvallista - lukuun ottamatta erästä, jossa oli maasaiden luolamaalauksia.
Kaikkein mahtavin kokemus tällä safariajolla oli gepardien kohtaaminen. Kuljettajamme sai jälleen vinkin radiopuhelimensa kautta. Ajoimme melkoista vauhtia muutamia kilometrejä pomppuista ajouraa. Sitten tulimme pienehköön jokilaaksoon, ylitimme tuon puropahasen - ja vastarannan savanniniityllä näimme istumassa kolme kaunista täplikästä kissaa. Emo ja kaksi jo melko varttunutta pentua. Tunnistimme ne heti gepardeiksi.
Paikalla oli ennen meitä 3-4 safariautoa. Ne olivat sääntöjä uhmaten ajaneet ajouralta muutamia kymmeniä metrejä ruohikkoon lähemmäksi gepardeja. Niin teimme mekin.
Gepardiemo istui kaikessa rauhassa katsellen jokiuoman suuntaan. Pennut kyllästyivät kököttämään paikoillaan. Ne riehaantuivat hurjavauhtiseen kissaleikkiin - aivan kuin kotikissan pennut! Näillä tosin oli vauhti todella hurjaa. Kuten sopiikin maailman nopeimmalle maaeläimelle. Gepardin nopeus ylittää 100 km/tunnissa. Eläintieteilijät selittävät huikean nopeuden olevan ruumiinrakenteen ansiota.
Taisimme ihailla gepardeja jopa lähemmäksi puolisen tuntia. Meistä ne eivät tuntuneet juurikaan piittaavan kuten eivät muutkaan Serengetin eläimet. Se oli seikka, joka jaksoi ihmetyttää. Toki gepardin pennut silloin tällöin jäivät meitä tuijottelemaan - yrittivät varmaankin saada muodostettua meistä jonkinlaista käsitystä. Ilmeisesti olimme niille jonkinlaisia ufoja.
Gepardien tapaaminen oli kiistämättä yksi Serengetin safarimme kohokohtia. Tässä muutamia kuvia näistä riehakkaista ja iloisista eläimistä:
16.1.2014
Matti Uurinmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.