lauantai 14. joulukuuta 2013

Afrikan safari 4 - Ngorongoron eläimiä

Ngorongorossa näimme leijonien lisäksi ainakin seuraavat eläimet: gnu, puhveli, seepra, thomsoningaselli, hyeena, strutsi, virtahepo, flamingo, pahkasika, vaippasakaali, kruunukurki, kuningastrappi, savannihaikara, korvakorppikotka, helmikana. Gnuantilooppeja ja puhveleita oli melko suuret laumat. Myös seeproja oli runsaasti. Magadijärvellä oli suuri määrä flamingoja (tai pikkuflamingoja). Erityisen hauskaa oli nähdä eläinlapsia, joita oli mm. gnuilla, seeproilla ja puhveleilla.

Seuraavassa kuvia muutamista mainituista:

Gnuantilooppi ja vasa:




Puhvelilauma:



Puhveli ja vasikka:


Seepra ja varsa:



Korvakorppikotka (Torgos tracheliotus):


Kuningastrappi (Ardeotis kori):


Flamingot (epätarkka kuva):


Kruunukurki (Balearica pavonina):


Pahkasika porsaineen:


Savannihaikara (Ciconia abdimii):



Kirahveja ja norsuja emme Ngorongorossa nähneet. 


14.12.2013
Matti Uurinmäki


Afrikan safari 3 - Ngorongoron leijonat

Ngorongoro on laaja suojelualue, johon kuuluu useiden sammuneiden tulivuorten jäänteitä, savannitasankoja, metsiä ja suolajärviä. Länsisivustaltaan Ngorongoro rajautuu suoraan Serengetin kansallispuistoon. Ngorongoro on siis suojelualue, mutta ei varsinainen kansallispuisto. Ehkä syynä eroavuuteen on se, että Ngorongoron alueella maasait saavat edelleen elää paimentolaiselämäänsä ja laiduntaa karjaansa villieläinten kanssa samoilla laitumilla. Aikoinaanhan maasait olivat levittäytyneet myös Serengetin savanneille, mutta sieltä he ovat joutuneet siirtymään, kun alueesta tehtiin kansallispuisto.

Ngorongoron suojelualueen merkittävin kohde on sen nimikkovuoren Ngorongoron kraatteri - tai ehkä oikeammin kaldera. Kun puhutaan Ngorongorosta - vaikkapa safarikohteena -, niin lähes poikkeuksetta sillä tarkoitetaan tuota sammuneen ja romahtaneen tulivuoren kalderaa. Se on siis kuitenkin vain pieni osa - tiettävästi vain 4 % - koko Ngorongoron suojelualueesta. Myös tässä jutussani käytän yksinkertaisuuden vuoksi Ngorongoro-nimeä myös pelkästä kraatterialueesta.

Ngorongoro lienee ollut aikoinaan yli 5000 metriin yltänyt suuri tulivuori, siis lähes yhtä korkea kuin Kilimanjaro, Afrikan korkein vuori, on tänä päivänä. Tyhjentynyt Ngorongoro kuitenkin romahti sisään noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Syntyi kaldera, jonka ympärillä oleva reunuskehä lienee maailman ehyin ja kohoaa noin 600 metriä kalderatasankoa korkeammalle. Näin on muodostunut vuorta ympäröivästä savannista lähes täysin erillään oleva eliöyhteisö. Kraatteritasanko (kalderatasanko) on lähes ympyrämäinen ja sen halkaisija on noin 20 km. Alla näkymä kalderaharjanteelta tasangolle:

Ngorongoron kraatteri


Myös kraatteritasangolla on järvi, nimeltään Magadijärvi. Sekin on luonteeltaan suolajärvi. Tasangolla on vain yksi metsikkö, kuvassa järven vieressä näkyvä Lerai-metsä. Kalderan reunusvuorten rinteillä kasvaa jonkin verran puustoa.

Ngorongorossa on alueen kokoon nähden huikeasti eläimiä, vieläpä varsin monipuolisesti.  Ehkä merkittävin puute "tavallisten" eläinten osalta on se, että kraatterialueella ei ole kirahveja.Tässä tarinanpätkässä ajattelin kuvien avulla esitellä hieman Ngorongoron leijonia.. Muihin eläimiin palaan sitten myöhemmin.

Kohtasimme Ngorongorossa kaksi leijonaryhmää, mutta niitä toki voi olla siellä useampiakin, vaikka alue onkin pieni. Syötävää siellä joka tapauksessa leijonille on yllin kyllin.

Sanallisen kuvailun jätän vähemmälle ja tyydyn lähinnä kuvamateriaaliin - kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Ensimmäinen leijonaryhmämme vietti siestaa. Ensin leijonat makailivat ruohikolla, mutta kun paikalle tuli safariautoja, niin leijonat arvelivat niiden tarjoavan käyttökelpoisen varjopaikan porottavalta auringolta. Niinpä naarasleijonat - yksi toisensa jälkeen ja vihdoin kaikki kolme - hakeutuivat autojen alle varjoon. Oli siinä meillä safarilaisilla ihmettelemistä. Sen verran kuuma lienee ollut autojenkin varjossa, että leijonat sitten kävelivät tien varren kuraiselle lätäkölle juomaan. Nousipa perheen herrakin päiväuniltaan ja köpsytteli daamiensa seuraan. Tässä kuvakertomus:









Ngorongoron leijonat







Sitten vielä pari sanaa toisesta leijonaryhmästä. Tapasimme ensin nuoria leijonia, taisi olla kolme, jotka loikoilivat ruohikolla kaikessa rauhassa. Kun juuri olimme niiden luona, ne alkoivat tulla levottomiksi ja nousivat istumaan. Me ihmettelimme, mistä oli kyse. Leijonat katselivat kaikki savannin suuntaan. Mekin katsoimme sinne. Huomasimme, että vajaan kilometrin päässä oli alkanut metsästys.

Yksi tai kaksi leijonaa oli siellä asialla, ilmeisesti emo (tai emot), sillä nämä ruohikolla lepäilijät eivät olleet vielä aivan täysikasvuisia. Näimme, miten metsästäjäleijona syöksyi puhvelilaumaan ja raastoi sieltä yhden puhvelin nurin. Kun metsätys näytti onnistuneen, niin kaikki nuoret leijonat lähtivät kiiruhtamaan saalistuspaikalle. Myös me siirryimme lähemmäksi. Safariautojen on Ngorongorossa - kuten muillakin suojelualueilla - pysyttävä ajourilla. "Koskemattomalle" savannille ei ole lupa ajaa. Kun saalistuspaikka oli muutaman sadan metrin päässä lähimmästä ajo-urasta, oli meidänkin tyydyttävä seuraamaan saalistuksen jälkinäytöstä kiikareiden avulla.

Käsittämätön on kuitenkin tuo eläinten tilannetaju ja aistit. Kun metsästäjäleijona ei vielä ollut edes hyökännyt, vaan vasta hiipi puhveleita lähemmäksi, nuoret leijonat lähes kilometrin päässä tapahtumapaikalta jotenkin saivat siitä tiedon tai aistimuksen. Ne eivät voineet nähdä tilannetta, koska makasivat ruohikossa. Jotenkin muuten niille täytyi tuo tieto tulla. Me ihmiset emme mitään ääniä siinä vaiheessa kuulleet. En tiedä, kuulivatko leijonat, mutta tuskin, koska on epätodennäköistä, että väijyvä leijona olisi mitään äännellyt. Jos joku äänteli, niin sen on täytynyt olla puhvelilauma. Ehkä leijonat osasivat yhdistää puhveleiden ääntelyn saalistustilanteeseen. Tuliko sitten haju? Vai onko leijonilla joku "kuudes" aisti, joka viestitti niille, että kohta tapahtuu (emon) hyökkäys. Käsittämättömäksi tuo asia tietysti meille jäi, mutta teki vaikutuksen.

Tässä nuoret leijonat nousevat ylös ja ryhtyvät seuraamaan metsästyksen etenemistä:



Kun saalis oli kaadettu, myös nuoret leijonat kiirehtivät paikalle. Koko ryhmä alkoi aterioimaan:



14.12.2013
Matti Uurinmäki

Afrikan safari 2 - Ngorongoro Farm House

Manyaran safarilta siirryimme tukikohtaan, joka oli lodge nimeltään Ngorongoro Farm House. Tulkoon sekin lyhyesti esiteltyä, jos se vaikkapa kuuluisi jonkun tulevaan matkaohjelmaan.

Kun Pohjois-Tansaniassa - tai Keniassa - ajelee, niin ei voi olla näkemättä erikokoisia karjalaumoja matkalla sinne tai tänne. Ilmeisesti ne ovat useimmiten maasaiden karjaa. Paimenina oli usein lapsia, jopa hyvinkin nuoria. Paljain päin, usein paljain jaloinkin. Eväänä näytti olevan pelkkä vesipullo, jos sitäkään. Varsin ankaraa on elämä vielä Afrikassa näille paimentolaisperheille, joskin se saattaa heillä ole parempaa kuin kaupunkien slummeissa.




Ngorongoro Farm House sijaitsee melko lähellä Ngorongoron suojelualuetta, joten se sopii hyvin safarin tukikohdaksi. Lodge ympäristöineen on siisti. Sillä on erityisen upea hedelmä-, vihannes- ja kukkapuutarha ja puisto. Öisin puistoon ja puutarhaan tulivat jopa antiloopit ruokailemaan. Kun pimeässä käveli ravintolasta majoituskämppään, puistometsiköstä kuului ryskettä, kun villit vierailijat kaikkosivat. Ehkäpä antilooppien kintereillä liikkui myös petoja, koska lodgen käytävillä näyttivät vartijat kiertelevän myös pimeän aikoina.


Ngorongoro Farm House



Puiston puissa hypähteli värikkäitä lintuja. Hieman vaikea niitä oli saada kuvattua.



Puistopunatasku (Cossypha heuglini)



Majoitushuoneet sijaitsivat puiston ja luonnontilaisen savannin rajapinnassa. Niinpä terasseilta avautui näkymä avoimelle savannille. Siellä ruohikossa vilistelivät mm. helmikanat.




Helmikana (Numida meleagris)


Matti Uurinmäki
14.12.2013

Afrikan safari - Manyara Ngorongoro Serengeti

Helmkuussa 2013 tein tosi antoisan reissun Afrikkaan, lähinnä Tansaniaan. Olin matkassa poikani Rikun kanssa, joskin suomalaisen matkanjärjestäjän Aventuran matkalla. Kilimanjaron osuudesta olen kertonut erikseen, mutta aion sitä tarinaa myöhemmin vielä täydentää. Juttujen tarkoitushan on antaa tausta- ja etukäteistietoa vastaavaa matkaa suunnitteleville. Sellaiseenhan tämä netti on erinomainen kanava.

Nyt tarkoitukseni on paneutua tuohon safariosuuteen. Lähinnä teen sen kuvien avulla, mutta ehkä hieman tekstiäkin niiden yhteyteen. Varsinaiseen pakettimatkaan sisältyi vuorivaelluksen jälkeen 2-päiväinen safariosuus. Ensin puolikas päivä Manyaran kansallispuistossa ja sitten koko päivän safariajo Ngorongoron kraatterissa. Siitä sitten matkatoverimme lähtivät lepäilemään Sansibarin unelmarannoille.

Olimme Rikun kanssa päätyneet siihen, ettemme jättäisi tilaisuutta käydä myös Serengetissä, kun aivan sen viereen joka tapauksessa menisimme. Olihan - ja onhan - tuo Serengeti sentään mielestäni maailman tunnetuin ja merkittävin eläinsuojelualue. Niinpä räätälöimme Aventuran kautta meille kahdelle oman safariosuuden Serengetiin - 3 yötä ja noin 4 päivää. Voin vilpittömästi vakuuttaa, että se oli jälkeenpäinkin arvioiden erinomainen lisäpaketti ja todella kruunasi tuon sykähdyttävän Afrikan reissun.

Aion näissä safarikertomuksissa - joudun pilkkomaan tarinani useampaan osaan - käyttää siis melko paljon kuvia. Tulihan niitä tuolta koko Afrikan reissulta otettua useita tuhansia. No, älkää säikähtäkö. En aio niitä kaikkia tänne nettiin laittaa, vain muutamia (kymmeniä) esimerkin omaisesti. Tarkoitus on kuvien avulla havainnollistaa, mitä eläimiä safareilla (ainakin ja todennäköisesti) pääsee näkemään.

Kaikki kohteemme - Manyara, Ngorongoro ja Serengeti - sijaitsevat siis Pohjois-Tansaniassa. Ngorongoro ja Serengeti rajautuvat suoraan toisiinsa, mutta myös Manyara on aivan lähellä Ngorongoroa. Hyviä lähdeteoksia luettavaksi ovat Olli Marttilan kirjat.

Lähin kansainvälinen lentokenttä on Arushassa. Sieltä on muistaakseni Manyaraan noin puolitoistasataa kilometriä. Matkalla saa ihmetellä paikallisten elämää, vaikkapa banaanitoria.



Alueen alkuperäiskansoihin kuuluvat mm. maasait (masait). Heitä kerrotaan olevan noin 900.000, mutta he asuvat puoliksi Pohjois-Tansaniassa ja puoliksi Keniassa. Raja ei kuitenkaan maasaille merkitse mitään. Maasait elävät edelleen (puoli)paimentolaisina, osittain edelleen olkikupukattoisissa savimajoissa. Maasaiden tärkein omaisuus on nautakarja. Sitä samoin kuin vuohia ja lampaita he paimentavat teiden varsilla ja savanneilla. Maasaiden perinteinen vaatetus on punaista ja sinistä. Kun Arushasta ajelee kohti suojelualueita, voi poiketa maasaiden eläinmarkkinoille.



Manyara on pieni kansallispuisto Manyarajärven rantamilla. Manyarajärvi on suolajärvi kuten useat tuon seudun järvet. Suolajärvessä tyypillisesti ei ole laskujokea, vaan vesi haihtuu suoraan taivaalle. Sen seurauksena suolat ja muut mineraalit jäävät järveen ja järvi vähitellen saostuu suoloista. Suolajärven vesi on usein suolaisempaa kuin merivesi. Suolajärviä on erilaisia riippuen siitä, mitä suoloja järveen kasautuu. Suolajärvissä esiintyy voimakkaista leväkasvustoja, jotka tuovat järviin valtaisia flamingoparvia. Ne kykenevät siivilänokallaan siilaamaan vedestä leviä ravinnokseen.

Manyaran kansallispuisto sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoamassa, jonka reunavuoret kohoavat jopa 600 metriä laakson pohjaa ylemmäksi. Rotkoon, siis puistoalueelle, on muodostunut ns. pohjavesimetsä. Sen merkitys on siinä, että alue ei ole suoranaisesti riippuvainen sadekaudesta, vaan kasvillisuus on aina vihantaa. Siten se on luonut hyvät edellytykset sekä kasveille että eläimille. Alla näkymä hautavajoaman reunavuorilta alas Manyaraan kansallispuistoon:

Manyarajärven kansallispuistoa


Manyara on siis suurelta osin metsäistä, mutta Manyarajärven lähellä on myös avointa ruohotasankoa. Kooltaan Manyara on sen verran pieni, että se soveltuu esimerkiksi juuri puolen päivän safariajokohteeksi kuten meidänkin tapauksessa. Jos matkaan sisältyy vain yksi safarikohde, niin ehkä Ngorongoron kraatteri kuitenkin on silloin varmempi valinta kuin Manyara. Jos on mahdollista valita molemmat, niin se on ihan hyvä ratkaisu, koska eläimistö ja erityisesti kasvillisuus niissä on erilainen.

En osaa kattavasti kertoa, mitä eläimiä Manyarassa on. Sen vuoksi tyydyn (satunnaisjärjestyksessä) luettelemaan vain niitä, joita itse näimme ja tunnistimme: oliivipaviaaneja, vihermarakatteja, sinimarakatteja, kirahveja, norsuja impaloita, (etäältä) gnuita ja seeproja, pahkasikoja, (etäältä) virtahepoja, lehmähaikaroita, iibishaikaroita, afrikanhanhia, pyhäiibiksiä, afrikanhiirihaukka, sininärhi.

Manyarassa eläinten kuvaaminen on "haastavampaa" kuin Ngorongorossa tai Serengetissä, koska kasvillisuus on paljon tiheämpää. Laitan tähän juttuosioon vain muutamia eläinkuvia (ja lisää kuvia myöhemmin):



Oliivipaviaani




Vihermarakatti



Sinimarakatti


Manyarassa on erittäin monipuolinen linnusto, koska alueen kasvillisuus on monipuolista. Hieman ongelmia aiheuttaa se, että linnut helposti kätkeytyvät puiden siimekseen tai niitä pääsee ihailemaan vain varsin etäältä, kun ne kahlailevat Manyarajärven rantamilla. Ainakaan meitä ei viety aivan järven läheisyyteen. Niinpä esimerkiksi ei ole kelvollista (riittävän tarkkaa) kuvaa esittää afrikaniibishaikaroista, pyhäiibiksistä ja afrikanhanhista.




Lehmähaikara (Bubulcus ibis)


Sininärhi (Coracias garrulus)

Manyarassa lenteli myös runsaasti haukkoja (tai kotkia).



Afrikanhiirihaukka (Buteo augur)

Norsuja Manyarassa on melko paljon


Myös impala oli yleinen näky

Impaloita


Manyaran kasveista tulkoon esiteltyä mahtava apinanleipäpuu

Apinanleipäpuu


Matti Uurinmäki
14.12.2013

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kuolema Kultaisessa Kolmiossa

Palasin uudessa nuortendekkarissani Thaimaahan, peräti sen syrjäseudulle, pahamaineiseen Kultaiseen Kolmioon, joka kansainvälisesti tunnetaan nimellä Golden Triangle. Kultainen Kolmio on Pohjois-Thaimaan, Myanmarin (siis entisen Burman) ja Laosin yhteinen rajaseutu Mekong-joen varressa. Tuo Mekong-jokihan on myös hyvin tunnettu Vietnamin sodan ajoilta, jolloin sen suistoalueelle piiloutuneet Vietkongin sissit aiheuttivat amerikkalaisille paljon muutakin harmia kuin harmaita hiuksia. Itse asiassa siellä taisi kehkeytyä se sinnikäs vastarinta, joka lopulta nujersi maailmanmahdin sotavoimat.

Kultainen Kolmio on kuitenkin tunnettu nimenomaan huumeista. Alueella, sen vuorten rinteillä, on viljelty ja osin edelleen viljellään unikkoa, josta on kerätty oopiumia. Sitä käytettiin aikoinaan suoraan huumeena. Thaimaan Chiang Saenissa on oopiumimuseokin kertomassa karua kieltään tuosta vitsauksesta. Tosin huumekauppaa aikoinaan käytiin jopa valtioiden suosimana, sillä se toi valtavia tuottoja niin kauppiaille kuin valtioille. Oopiumista on sittemmin kehitetty ehkäpä vieläkin pahempi johdannainen, heroiini.

Huumeiden ohella Kultaisessa Kolmiossa liikkuu valtaisat määrät aitoja ja vähemmän aitoja jalokiviä - rubiineja, safiireja, smaragdeja, jadea. Niitä tulee Thaimaahan raakakivinä ennen muuta Myanmarista - sekä virallisia reittejä että vähemmän virallisia myöten.

Nuortenkirjassani Kuolema Kultaisessa Kolmiossa otin lähtökohdiksi niin huumeet kuin jalokivet. Kun niihin yhdistyy ahneus, ei olla kaukana rikoksesta. Sellaiseen päädytään tässä dekkarissanikin. Kun kysymyksessä on nuortenkirja, niin päähenkilö - siis jonkinlainen salapoliisi - on nuori suomalaistyttö, joka tarkkaavaisuudellaan selvittää matkaseurueeseen liittyvät rikokset.

Poikkeuksellisesti tämän teoksen ensimmäinen painos on julkaistu vain e-kirjana. Tietysti kustannussyistä. Pidättäytyminen pelkästään sähköiseen muotoon oli vaikea henkinen kynnys itselleni ylitettäväksi. Aika näyttää, miten tilanne jatkuu.

16.10.2013

Matti Uurinmäki

torstai 30. toukokuuta 2013

Kohteena Kreeta - Jumalten saari

Toukokuun puolivälissä tulin käyneeksi Kreetalla. Vaikka saari on suomalaisten suosikkikohteita, niin minulle tämä kerta oli ensimmäinen. Mielenkiintoinen paikka, johon haluaisin tutustua uudelleenkin, sillä viikon matka oli aivan liian lyhyt. Kun itse olen kiinnostunut luonnossa liikkumiseen, siis retkeilyyn ja muuhun vaelteluun, niin erityisesti sitä haluaisin vielä joskus päästä Kreetalle kokemaan. Nyt sellainen ei oikein istunut matkaohjelmaan, kun ryhmämme oli ns. lapsiperheseurue.

Tarkempi kohteemme Kreetalla oli Platanias (Platanes), joka sijaitsee Rethymnonista muutaman kilometrin itään. Kreetalla näyttää olevan montakin Plataniasta, joten sekaantuminen on enemmän kuin todennäköistä. Majapaikkanamme oli Grand Leoniki, joka on suomalaisten yleisesti käyttämä lomaosaketyyppinen apartamentos. Seutu on turistien kansoittamaa rantakaistaletta. Ihan kelvollinen paikka kuitenkin ensikertalaiselle viikon oleskeluun.

Oli varsin tuulista, joten meren rannalla ei tullut kovin paljon vietettyä aikaa. Tosin ei altaallakaan muuta kuin sen verran, mitä seurueeseemme kuulunut 3-vuotias Elsa-tyttö halusi. Itse en ole lainkaan ns. rantalomalainen, vaan pyrin ensisijaisesti kohdentamaan kulkuni muualle.

Kävimme viikon aikana pari kertaa Rethymnonin kaupungissa. Meillä oli koko viikon käytössämme vuokra-auto, joten saatoimme liikkua oman aikataulumme ja halumme mukaan. Tietysti autoa tarvittiin sekä saapuessa että lähtiessä myös lentokenttäkuljetukseen. Kenttähän sijaitsi Hanian kaupungin lähettyvillä ja sinne oli matkaa ehkä noin 70 kilometriä majapaikastamme. Rethymnonissa olimme turistina turistien joukossa. Tietysti kävimme kaupungin tunnetuinta nähtävyyttä ja maamerkkiä Venetsialaista linnoitusta tutkailemassa. Onhan tuolla paikalla ikää jo puolen tuhatta vuotta. Linnan muurilta avautui värikylläinen näkymä merelle.



Kreeta on ollut vuosien saatossa monen miehittäjän kohteena, sillä saarella on tietysti Välimeren oloissa suuri strateginen merkitys. Venetsialaisten jälkeen saaren ottivat haltuunsa osmanit, joiden valtakunnasta sittemmin muotoutui nykyinen Turkki. Kreetan historia on kuitenkin paljon vanhempi. Itse asiassa Kreetalla oli Välimeren alueen vanhin korkea kulttuuri, joka tunnettiin minolaisena kulttuurina. Egyptissä elettiin tuolloin faaraoiden aikaa.

Kreeta tunnetaan myös Jumalten saarena. Mytologian mukaan Kreetalla syntyi ja kasvoi Zeus, josta sittemmin tuli kreikkalaisten jumalien pääjumala. Kreetalta Zeus siirtyi asumaan Olympos-vuorelle. Zeuksen vanhemmat olivat titaanit Rhea ja Kronos ja isovanhemmat Gaia (äiti-maa) ja Uranus (taivas).

Kyllähän Kreetan vuoret ovatkin niin mahtavat, että niiden sylissä ja onkaloissa on saattanut hyvinkin saada alkunsa eurooppalaisen kulttuurin tunnetuin jumalahahmo. Korkeimmillaan Kreetan vuoret kohoavat yli 2000 metrin. Pakko tunnustaa, että oman maamme ikivanhat tunturit ovat ehtineet kulua huomattavasti matalammiksi. Kun Kreeta on etelä-pohjoissuunnassa verraten kapea saari, niin vuoret nousevat korkeuksiin melkoisen nopeasti. Pohjoisreunalla merenrantaan jää kapeahko matalampi rantakaistale, mutta etelärannalla ei sitäkään. Jo muutaman kilometrin päässä Rethymnonista vuoret kurkottavat noin puolentoista kilometrin korkeuteen, josta niiden lumitäplät hohtavat auringon paisteessa.

Ajelimme kahtena päivänä saaren läpi etelärannikolle. Ensimmäinen reissu suuntautui Prevelin ja Plakiaksen tienoille. Tie sinne vei Kourtaliotikon rotkon läpi. Varsin vaikuttava paikka autotielle kuten ehkä oheinen kuva vakuuttaa.


Toinen reissu tehtiin Länsi-Kreetan "must"-paikkaan eli Elafonisokselle. Tämä lienee hyvin monille Kreetan kävijöille tuttu paikka. Elafonisoksen saari sijaitsee pienen matkan päässä pääsaaresta, mutta saarten välinen merialue on niin matalaa, että siitä voi vaivatta kahlata tuolle pienemmälle saarelle. Molemmat rannat ovat silkinhienoa vaaleaa hiekkaa, joka tosin tuulisella säällä pyrkii liikaakin nousemaan lentoon. Myös merenpohja tuossa laguunissa on sileää kantavaa hiekkaa - aivan kuin sametilla kävelisi. Nyt sattui turhan tuulinen sää, mutta tyynemmällä kelillä paikka on upea rantalomapäivän viettoon. Eikä taatusti tarvitse olla yksin...



Piipahdimme myös Kurnas-järvellä, joka on ainoa merkittävä makean veden allas Kreetalla. Kurnas sijaitsee aivan lähellä Rethymnonia. Suomalaiset tietysti ovat tottuneet järviä näkemään joka notkossa, mutta ehkäpä tuo Kurnaksen notko on hieman syvempi kuin suomalaisjärvillä yleensä. Tosin itse järven syvyydestä en osaa mitään sanoa.


Enpä tämän enempää kertoile Kreetan reissustamme tähän blogiin. Kun matkakokemuksista saattaisi olla jollekin matkaa suunnittelevalle hyötyä, niin harkitsen, teenkö tarkempaa juttua jollekin muulle sivustolle. Ja tietysti reissun pohjalta joskus saattaa syntyä myös uusi nuortenkirja, jossa seikkaillaan Kreetalla. Aika näyttää, aika näyttää!

30.5.2013

Matti

torstai 2. toukokuuta 2013

Eurooppalaisen matkavakuutus - varo sitä!

Vaikka tämän blogini pitäisi liittyä kirjoihin, niin tällä kerralla kirjoittelen vakuutusasiaa. Ehkäpä tämä on hyödyksi jollekulle.

Eurooppalaisen (Pohjola Vakuutuksen) matkavakuutukseen näyttää sisältyvän sudenkuoppia, joita varoitan varomaan. Voi olla, että samanlaisia ongelmia on joissakin muissakin vakuutuksissa, mutta niistä minulla ei ole - toistaiseksi - kokemusta.

Viime syksynä olimme lähdössä Kreetalle. Seurueeseemme kuului lisäkseni vaimoni, poikani, hänen puolisonsa ja heidän 3-vuotias tyttärensä. Noin viikkoa ennen matkaa vaimoni 86-vuotias isä sairastui äkillisesti vakavasti ja joutui keskussairaalan teho-osastolle hoitoon. Kun tilanne jatkui kriittisenä, päätimme perua matkan kaikkien osalta. Lähtöhetkeen oli 4 päivää.

Olin itse tehnyt varauksen koko ryhmälle ja maksanut myös matkan hinnan kaikkien osalta. Oli siis vain yksi varaus. Majoituskin olisi ollut yhdessä huoneistossa "kolmio neljälle" -periaatteella.

Finnmatkat suhtautui peruutukseen asiallisesti ja totesi, että peruutukselle oli olemassa hyväksyttävä syy. Toimitettuani heille lääkärintodistuksen he palauttivat matkan hinnan lukuun ottamatta 300 euron ns. toimistokuluja. Itselläni ja vaimollani on pysyvä matkustajavakuutus Pohjolassa (Eurooppalaisessa). Poikani perheelle olin ottanut matkavarauksen yhteydessä Finnmatkojen tarjoaman "Supereuro 2" -vakuutuksen. Peruutusta tehdessäni tiedustelin Finnmatkojen asiakaspalvelusta ohjeita "toimistokulujen" vakuutuskorvauksen hakemiseksi. Matkanjärjestäjä informoi, että peruutuskulut - siis ne "toimistokulut" - korvattaisiin minun vakuutuksestani, koska olin matkan varaaja ja maksaja. Esimerkiksi poikani osalta korvausta ei tarvinnut hakea matkanjärjestäjän välittämästä Supereuro-matkavakuutuksesta.

Katin kontit!

Jätin korvaushakemuksen Pohjolalle. Sain korvauspäätöksen, jossa minulle suostuttiin korvaamaan vain minun laskennallinen osuuteni (1/5 * 300=) 60 euroa. Vaimoni osalta he suostuisivat maksamaan korvauksen, jos hän hakee korvausta tai minä haen sitä hänen valtakirjallaan. Koska poikani oli sairastuneen lapsenlapsi, myös hänen osaltaan peruutuskulut korvattaisiin, mutta hänen tulisi hakea korvausta omasta vakuutuksestaan. Sen sijaan hänen vaimonsa osalta peruutuskuluja ei korvattaisi, koska sairastunut ei ollut hänen lähiomaisensa. Myöskään heidän 3-vuotiaan tyttärensä osalta peruutuskuluja ei korvattaisi, koska sairastunut oli hänen isoisoisänsä eikä isoisänsä.

Eurooppalaisen mukaan siis poikani puolison olisi tullut lähteä matkalle kahdestaan heidän 3-vuotiaan tyttärensä kanssa. Siitä riippumatta, että matkanjärjestäjä ei tietenkään hyväksynyt sitä, että "kolmio neljälle" -huoneistoon majoittuisi vain 1 aikuinen + 1 lapsi - paitsi ehkä siinä tapauksessa, että he maksaisivat lisäksi kolmen poisjääneen aikuisen osalta lisähinnan.

Yleisten vakuutusperiaatteiden mukaisesti vahingonkorvausta maksetaan sille, joka on vahinkoa kärsinyt. Minä olin tehnyt varauksen ja maksanut koko matkan. Siten minulle oli syntynyt vahinkoa matkanjärjestäjän pidättämistä toimistokuluista. Vakuutusyhtiön mukaan se kuitenkaan ei korvaisi minulle kuin yhden viidesosan. Vaimolleni ja pojalleni korvaus maksettaisiin heidän mahdollisista vakuutuksistaan, vaikka he eivät olleet mitään kärsineetkään. Meidän kaikkien mielestä vakuutusyhtiön kanta oli käsittämätön. Se oli myös täysin poikkeava siitä, mitä vakuutusten välittäjänä toiminut matkanjärjestäjä oli informoinut.

Vakuutusehtojen mukaan "peruuntumisesta korvataan etukäteen maksetut kulut, joista vakuutettu on matkanjärjestäjän ehtojen mukaan vastuussa seuraavasti: ...toimistokulut".

Minä oli matkan varaaja kaikkien lähtijöiden osalta. Oli vain yksi varaus, joka kohdistui yhteen  huoneistoon. Käsitykseni mukaan minä olen ollut juuri se henkilö, joka on ollut matkanjärjestäjään nähden vastuussa matkanjärjestäjän ehtojen mukaan.

Vakuutusyhtiön tulkinta on siis toisenlainen. Asia on tällä hetkellä kuluttajariitalautakunnassa arvioitavana. Vakuutusyhtiön kuluttajariitalautakunnalle antaman lausunnon mukaan "Ehdoissa on selvästi kerrottu, kuka on vakuutettu ja kuka on oikeutettu saamaan korvausta ja mistä". Niinpä niin. Mitenkähän selvästi ne on kerrottu, kun vakuutusyhtiön edustajana ja vakuutusten välittäjänä oleva suuri matkatoimisto antaa korvausasiasta täysin erilaisen informaation, vaikka on taatusti rutiininomaisesti tekemissä matkavakuutusasioiden kanssa.

Vakuutusyhtiö toteaa lausunnossaan myös "Se kenen pankkitililtä matka on maksettu, ei ole tässä asiassa merkittävä eikä ole korvaamisen peruste". Toteanpa tähänkin, että niinpä niin. Sekä omani että vaimoni matkavakuutus sisältyy ns. mittaturva-vakuutukseen, jossa vakuutuskirjan mukaan nimenomaan minä olen vakuutuksenottaja. Entäpä jos syntyisi tilanne, jossa vakuutusmaksu jäisi maksamatta. Luulenpa, että vakuutusyhtiö kovistelisi siitä nimenomaan minua. Siinä tilanteessa olisi siis aika paljon merkitystä sillä, että tulisiko vakuutusmaksu juuri minun pankkitililtä vai jäisikö tulematta. Kun nyt pitäisi saada korvausta tuon samaisen vakuutuksen perusteella, näyttääkin siltä, että korvausta ei halutakaan maksaa vakuutuksenottajalle, vaikka nimenomaan juuri hän on ollut vahingonkärsijä. Käsittämätöntä tuo vakuutusyhtiön ajatuksenkulku - suoraan sanottuna kieroilu.

Olen myös perin hämmästynyt siitä, että vakuutusyhtiö ei lainkaan korvaisi peruutuskuluja poikani puolison ja tyttären osalta, vaikka he eivät matkanjärjestäjän ehtojen mukaan edes voisi tuon tehdyn varauksen mukaisesti matkustaa. On suorastaan järjetöntä ajatella, että miniäni olisi tullut lähteä matkaan kahdestaan pienen tyttärensä kanssa, kun isä ja isovanhemmat olisivat jääneet lähtemättä.

Nykyisin on yhä yleisempää, että isovanhemmat ottavat matkalle mukaansa lastenlapsia. On yhä yleisempää myös, että isovanhempien omia iäkkäitä vanhempia on elossa. Juuri heidän osaltaan on aina riski, että he yllättäen sairastuvat, jolloin matkalle aikonut jälkipolvi joutuukin perumaan matkansa.

Nyt tärkeä varoitus kaikille isovanhemmille: Jos teillä on omia vanhempia elossa ja olette lähdössä matkalle lapsenlapsenne kanssa, ottakaa huomioon, että ainakaan Eurooppalaisen matkavakuutus ei hyväksy matkan peruuttamista lapsenlapsenne osalta. Vakuutusyhtiön mukaan hän ei ole riittävän läheinen henkilö isoisovanhempansa osalta. Yrittäkää siis etsiä matkavakuutusta varten sellainen vakuutusyhtiö, joka pitää lapsen suhdetta isoisovanhempiinsa sellaisessa arvossa, että hyväksyy matkan peruuttamisen lapsenkin osalta isoisovanhemman vakavasti sairastuessa.

Vakuutyhtiö siis eväsi peruustukulujen korvauksen pienen Elsan osalta, koska sairastunut oli hänen isopappansa eikä siis vakuutusyhtiön mukaan riittävän läheinen henkilö. Eurooppalainen kirjoitti lausunnossaan "Korvattavuutta arvioitaessa ei ole merkitystä sillä, kuinka läheinen kyseinen henkilö vakuutetulle muutoin oli".Olemme nyt toukokuussa lähdössä tuolle peruuntuneelle Kreetan matkalle. Samalla seurueella. Saatoimme isopapan haudan lepoon 27.4. Myös pikku Elsa, joka muuten on isomummunsa kaima, jätti isopapalle jäähyväisensä, vaikka vakuutusyhtiö Eurooppalaisen mielestä ei ollutkaan tälle niin läheinen, että olisi ollut oikeutettu perumaan matkansa isopapan vakavasti sairastuttua.



2.5.2013
Matti Uurinmäki