Afrikan safari 5 - Ngorongoron maasait

Serengetin ja Ngorongoron alueet ovat olleet maasaiden (masaiden) perinteisiä elin- ja laidunnusseutuja. Suojelupäätöksen myötä maasait joutuivat siirtymään pois Serengetin alueelta, mutta Ngorongoron suojelualueelle - myös Ngorongoron kraatteriin - maasait saivat karjoineen jäädä.

Ngorongoron seudulla on useita pieniä maasaiyhteisöjä - sekä kalderan vuorikehän sisärinteessä että Ngorongoron vuoren ulkopuolisella savannilla. Ainakin yksi Ngorongoron kraatterin alueella oleva kylä on julistautunut maasaiden perinnekyläksi, johon maksua vastaan otetaan vierailemaan myös safarituristeja.

Näkymiä eri maasaikylistä:
Maasaiden maksullinen perinnekylä Ngorongoron kalderassa:

Pieni maasaiyhteisö Ngorongoron kalderan sisärinteessä:

Maasaiasumuksia Ngorongoron kraatterissa:

Maasaikylä Ngorongoron kalderan ulkoreunalla Serengetin tien varressa:

Perinnekylässä turisteille esitetään nuorten maasaisoturien, moranien, perinteinen miehuusnäyte, hyppytanssi. Mitä korkeammalle morani taistelukeppeineen on kyennyt hyppäämään, sitä suurempaa taistelukuntoa ja miehisyyttä hän on osoittanut - ja saa palkinnokseen tietysti kylän kauneimman tytön vaimokseen. Maasait tunnetaan urheana soturikansana, mutta nykyisin tuo urheus voinee kanavoitua lähinnä vain turistinäytöksissä.

Perinnekylän maasaimiehet kokoontuneena hyppytanssiesitykseen:

Maasaiden hyppytanssi oli tarkoitettu aikoinaan esitykseksi myös maasainaisille. Niinpä nämä tulevat seuraamaan miesten kuntoesitystä:

 
Maasait ovat ruumiinrakenteeltaan pitkiä ja solakoita sekä varsin tummaihoisia. Maasait pukeutumisen tunnusvärejä ovat sininen ja erilaiset punaisen sävyt. Kylän merkkihenkilö, ilmeisesti eräänlainen päällikkö, on kylänvanhin. Miehet ja pojat huolehtivat karjan paimentamisesta ja eläinten puolustamisesta pedoilta. Maasaithan paimentavat karjaansa vapaana villien eläinten - myös petojen - keskuudessa. Naiset tekevät muut työt, myös polttopuiden kantamisen, mikä on varmasti raskasta pitkien kantomatkojen ja paahtavan auringon vuoksi. Perinnekylässä maasainaiset valmistivat rihkamatyyppisiä matkamuistoesineitä.

Kylänvanhin:

Käsityön tekijöitä:

Maasaikylän näkymää:

Maasainainen vauvoineen:

Puunkantaja:

Maasaiden tulentekonäytös maasaiden perinnekylässä. Tulentekonäytös saattoi olla myös turistibluffia, sillä melko helpon näköisesti tuli saatiin syttymään:

Maasaiden tärkein omaisuus on nautakarja. Myös vuohia ja lampaita näkyi siellä täällä. Ngorongoron seudulla näki monenkokoisia karjalaumoja paimenineen:

Karjaa paimenineen Ngorongoron kraatterin sisärinteessä:

Suuri karjalauma Ngorongoron vuoren alarinteen savannilla kalderan ulkopuolella Serengetin tien varressa:

 Paimenet laumoineen laidunnusmatkalla Ngorongoron suojelualueen rannattomalla savannilla lähellä Serengetin kansallispuistoa:

15.12.2013
Matti Uurinmäki

Afrikan safari 4 - Ngorongoron eläimiä

Ngorongorossa näimme leijonien lisäksi ainakin seuraavat eläimet: gnu, puhveli, seepra, thomsoningaselli, hyeena, strutsi, virtahepo, flamingo, pahkasika, vaippasakaali, kruunukurki, kuningastrappi, savannihaikara, korvakorppikotka, helmikana. Gnuantilooppeja ja puhveleita oli melko suuret laumat. Myös seeproja oli runsaasti. Magadijärvellä oli suuri määrä flamingoja (tai pikkuflamingoja). Erityisen hauskaa oli nähdä eläinlapsia, joita oli mm. gnuilla, seeproilla ja puhveleilla.

Seuraavassa kuvia muutamista mainituista:

Gnuantilooppi ja vasa:

Puhvelilauma:

Puhveli ja vasikka:

Seepra ja varsa:

Korvakorppikotka (Torgos tracheliotus):

Kuningastrappi (Ardeotis kori):

Flamingot (epätarkka kuva):

Kruunukurki (Balearica pavonina):

Pahkasika porsaineen:

Savannihaikara (Ciconia abdimii):

Kirahveja ja norsuja emme Ngorongorossa nähneet. 


14.12.2013
Matti Uurinmäki

Afrikan safari 3 - Ngorongoron leijonat

Ngorongoro on laaja suojelualue, johon kuuluu useiden sammuneiden tulivuorten jäänteitä, savannitasankoja, metsiä ja suolajärviä. Länsisivustaltaan Ngorongoro rajautuu suoraan Serengetin kansallispuistoon. Ngorongoro on siis suojelualue, mutta ei varsinainen kansallispuisto. Ehkä syynä eroavuuteen on se, että Ngorongoron alueella maasait saavat edelleen elää paimentolaiselämäänsä ja laiduntaa karjaansa villieläinten kanssa samoilla laitumilla. Aikoinaanhan maasait olivat levittäytyneet myös Serengetin savanneille, mutta sieltä he ovat joutuneet siirtymään, kun alueesta tehtiin kansallispuisto.

Ngorongoron suojelualueen merkittävin kohde on sen nimikkovuoren Ngorongoron kraatteri - tai ehkä oikeammin kaldera. Kun puhutaan Ngorongorosta - vaikkapa safarikohteena -, niin lähes poikkeuksetta sillä tarkoitetaan tuota sammuneen ja romahtaneen tulivuoren kalderaa. Se on siis kuitenkin vain pieni osa - tiettävästi vain 4 % - koko Ngorongoron suojelualueesta. Myös tässä jutussani käytän yksinkertaisuuden vuoksi Ngorongoro-nimeä myös pelkästä kraatterialueesta.

Ngorongoro lienee ollut aikoinaan yli 5000 metriin yltänyt suuri tulivuori, siis lähes yhtä korkea kuin Kilimanjaro, Afrikan korkein vuori, on tänä päivänä. Tyhjentynyt Ngorongoro kuitenkin romahti sisään noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Syntyi kaldera, jonka ympärillä oleva reunuskehä lienee maailman ehyin ja kohoaa noin 600 metriä kalderatasankoa korkeammalle. Näin on muodostunut vuorta ympäröivästä savannista lähes täysin erillään oleva eliöyhteisö. Kraatteritasanko (kalderatasanko) on lähes ympyrämäinen ja sen halkaisija on noin 20 km. Alla näkymä kalderaharjanteelta tasangolle:

Ngorongoron kraatteri

Myös kraatteritasangolla on järvi, nimeltään Magadijärvi. Sekin on luonteeltaan suolajärvi. Tasangolla on vain yksi metsikkö, kuvassa järven vieressä näkyvä Lerai-metsä. Kalderan reunusvuorten rinteillä kasvaa jonkin verran puustoa.

Ngorongorossa on alueen kokoon nähden huikeasti eläimiä, vieläpä varsin monipuolisesti.  Ehkä merkittävin puute "tavallisten" eläinten osalta on se, että kraatterialueella ei ole kirahveja.Tässä tarinanpätkässä ajattelin kuvien avulla esitellä hieman Ngorongoron leijonia.. Muihin eläimiin palaan sitten myöhemmin.

Kohtasimme Ngorongorossa kaksi leijonaryhmää, mutta niitä toki voi olla siellä useampiakin, vaikka alue onkin pieni. Syötävää siellä joka tapauksessa leijonille on yllin kyllin.

Sanallisen kuvailun jätän vähemmälle ja tyydyn lähinnä kuvamateriaaliin - kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Ensimmäinen leijonaryhmämme vietti siestaa. Ensin leijonat makailivat ruohikolla, mutta kun paikalle tuli safariautoja, niin leijonat arvelivat niiden tarjoavan käyttökelpoisen varjopaikan porottavalta auringolta. Niinpä naarasleijonat - yksi toisensa jälkeen ja vihdoin kaikki kolme - hakeutuivat autojen alle varjoon. Oli siinä meillä safarilaisilla ihmettelemistä. Sen verran kuuma lienee ollut autojenkin varjossa, että leijonat sitten kävelivät tien varren kuraiselle lätäkölle juomaan. Nousipa perheen herrakin päiväuniltaan ja köpsytteli daamiensa seuraan. Tässä kuvakertomus:

Ngorongoron leijonat

Sitten vielä pari sanaa toisesta leijonaryhmästä. Tapasimme ensin nuoria leijonia, taisi olla kolme, jotka loikoilivat ruohikolla kaikessa rauhassa. Kun juuri olimme niiden luona, ne alkoivat tulla levottomiksi ja nousivat istumaan. Me ihmettelimme, mistä oli kyse. Leijonat katselivat kaikki savannin suuntaan. Mekin katsoimme sinne. Huomasimme, että vajaan kilometrin päässä oli alkanut metsästys.

Yksi tai kaksi leijonaa oli siellä asialla, ilmeisesti emo (tai emot), sillä nämä ruohikolla lepäilijät eivät olleet vielä aivan täysikasvuisia. Näimme, miten metsästäjäleijona syöksyi puhvelilaumaan ja raastoi sieltä yhden puhvelin nurin. Kun metsätys näytti onnistuneen, niin kaikki nuoret leijonat lähtivät kiiruhtamaan saalistuspaikalle. Myös me siirryimme lähemmäksi. Safariautojen on Ngorongorossa - kuten muillakin suojelualueilla - pysyttävä ajourilla. "Koskemattomalle" savannille ei ole lupa ajaa. Kun saalistuspaikka oli muutaman sadan metrin päässä lähimmästä ajo-urasta, oli meidänkin tyydyttävä seuraamaan saalistuksen jälkinäytöstä kiikareiden avulla.

Käsittämätön on kuitenkin tuo eläinten tilannetaju ja aistit. Kun metsästäjäleijona ei vielä ollut edes hyökännyt, vaan vasta hiipi puhveleita lähemmäksi, nuoret leijonat lähes kilometrin päässä tapahtumapaikalta jotenkin saivat siitä tiedon tai aistimuksen. Ne eivät voineet nähdä tilannetta, koska makasivat ruohikossa. Jotenkin muuten niille täytyi tuo tieto tulla. Me ihmiset emme mitään ääniä siinä vaiheessa kuulleet. En tiedä, kuulivatko leijonat, mutta tuskin, koska on epätodennäköistä, että väijyvä leijona olisi mitään äännellyt. Jos joku äänteli, niin sen on täytynyt olla puhvelilauma. Ehkä leijonat osasivat yhdistää puhveleiden ääntelyn saalistustilanteeseen. Tuliko sitten haju? Vai onko leijonilla joku "kuudes" aisti, joka viestitti niille, että kohta tapahtuu (emon) hyökkäys. Käsittämättömäksi tuo asia tietysti meille jäi, mutta teki vaikutuksen.

Tässä nuoret leijonat nousevat ylös ja ryhtyvät seuraamaan metsästyksen etenemistä:

Kun saalis oli kaadettu, myös nuoret leijonat kiirehtivät paikalle. Koko ryhmä alkoi aterioimaan:

14.12.2013
Matti Uurinmäki

Afrikan safari 2 - Ngorongoro Farm House

Manyaran safarilta siirryimme tukikohtaan, joka oli lodge nimeltään Ngorongoro Farm House. Tulkoon sekin lyhyesti esiteltyä, jos se vaikkapa kuuluisi jonkun tulevaan matkaohjelmaan.

Kun Pohjois-Tansaniassa - tai Keniassa - ajelee, niin ei voi olla näkemättä erikokoisia karjalaumoja matkalla sinne tai tänne. Ilmeisesti ne ovat useimmiten maasaiden karjaa. Paimenina oli usein lapsia, jopa hyvinkin nuoria. Paljain päin, usein paljain jaloinkin. Eväänä näytti olevan pelkkä vesipullo, jos sitäkään. Varsin ankaraa on elämä vielä Afrikassa näille paimentolaisperheille, joskin se saattaa heillä ole parempaa kuin kaupunkien slummeissa.

Ngorongoro Farm House sijaitsee melko lähellä Ngorongoron suojelualuetta, joten se sopii hyvin safarin tukikohdaksi. Lodge ympäristöineen on siisti. Sillä on erityisen upea hedelmä-, vihannes- ja kukkapuutarha ja puisto. Öisin puistoon ja puutarhaan tulivat jopa antiloopit ruokailemaan. Kun pimeässä käveli ravintolasta majoituskämppään, puistometsiköstä kuului ryskettä, kun villit vierailijat kaikkosivat. Ehkäpä antilooppien kintereillä liikkui myös petoja, koska lodgen käytävillä näyttivät vartijat kiertelevän myös pimeän aikoina.

Ngorongoro Farm House

Puiston puissa hypähteli värikkäitä lintuja. Hieman vaikea niitä oli saada kuvattua.

Puistopunatasku (Cossypha heuglini)

Majoitushuoneet sijaitsivat puiston ja luonnontilaisen savannin rajapinnassa. Niinpä terasseilta avautui näkymä avoimelle savannille. Siellä ruohikossa vilistelivät mm. helmikanat.

Helmikana (Numida meleagris)

Matti Uurinmäki
14.12.2013

Afrikan safari - Manyara Ngorongoro Serengeti

Helmkuussa 2013 tein tosi antoisan reissun Afrikkaan, lähinnä Tansaniaan. Olin matkassa poikani Rikun kanssa, joskin suomalaisen matkanjärjestäjän Aventuran matkalla. Kilimanjaron osuudesta olen kertonut erikseen, mutta aion sitä tarinaa myöhemmin vielä täydentää. Juttujen tarkoitushan on antaa tausta- ja etukäteistietoa vastaavaa matkaa suunnitteleville. Sellaiseenhan tämä netti on erinomainen kanava.

Nyt tarkoitukseni on paneutua tuohon safariosuuteen. Lähinnä teen sen kuvien avulla, mutta ehkä hieman tekstiäkin niiden yhteyteen. Varsinaiseen pakettimatkaan sisältyi vuorivaelluksen jälkeen 2-päiväinen safariosuus. Ensin puolikas päivä Manyaran kansallispuistossa ja sitten koko päivän safariajo Ngorongoron kraatterissa. Siitä sitten matkatoverimme lähtivät lepäilemään Sansibarin unelmarannoille.

Olimme Rikun kanssa päätyneet siihen, ettemme jättäisi tilaisuutta käydä myös Serengetissä, kun aivan sen viereen joka tapauksessa menisimme. Olihan - ja onhan - tuo Serengeti sentään mielestäni maailman tunnetuin ja merkittävin eläinsuojelualue. Niinpä räätälöimme Aventuran kautta meille kahdelle oman safariosuuden Serengetiin - 3 yötä ja noin 4 päivää. Voin vilpittömästi vakuuttaa, että se oli jälkeenpäinkin arvioiden erinomainen lisäpaketti ja todella kruunasi tuon sykähdyttävän Afrikan reissun.

Aion näissä safarikertomuksissa - joudun pilkkomaan tarinani useampaan osaan - käyttää siis melko paljon kuvia. Tulihan niitä tuolta koko Afrikan reissulta otettua useita tuhansia. No, älkää säikähtäkö. En aio niitä kaikkia tänne nettiin laittaa, vain muutamia (kymmeniä) esimerkin omaisesti. Tarkoitus on kuvien avulla havainnollistaa, mitä eläimiä safareilla (ainakin ja todennäköisesti) pääsee näkemään.

Kaikki kohteemme - Manyara, Ngorongoro ja Serengeti - sijaitsevat siis Pohjois-Tansaniassa. Ngorongoro ja Serengeti rajautuvat suoraan toisiinsa, mutta myös Manyara on aivan lähellä Ngorongoroa. Hyviä lähdeteoksia luettavaksi ovat Olli Marttilan kirjat.

Lähin kansainvälinen lentokenttä on Arushassa. Sieltä on muistaakseni Manyaraan noin puolitoistasataa kilometriä. Matkalla saa ihmetellä paikallisten elämää, vaikkapa banaanitoria.

Alueen alkuperäiskansoihin kuuluvat mm. maasait (masait). Heitä kerrotaan olevan noin 900.000, mutta he asuvat puoliksi Pohjois-Tansaniassa ja puoliksi Keniassa. Raja ei kuitenkaan maasaille merkitse mitään. Maasait elävät edelleen (puoli)paimentolaisina, osittain edelleen olkikupukattoisissa savimajoissa. Maasaiden tärkein omaisuus on nautakarja. Sitä samoin kuin vuohia ja lampaita he paimentavat teiden varsilla ja savanneilla. Maasaiden perinteinen vaatetus on punaista ja sinistä. Kun Arushasta ajelee kohti suojelualueita, voi poiketa maasaiden eläinmarkkinoille.

Manyara on pieni kansallispuisto Manyarajärven rantamilla. Manyarajärvi on suolajärvi kuten useat tuon seudun järvet. Suolajärvessä tyypillisesti ei ole laskujokea, vaan vesi haihtuu suoraan taivaalle. Sen seurauksena suolat ja muut mineraalit jäävät järveen ja järvi vähitellen saostuu suoloista. Suolajärven vesi on usein suolaisempaa kuin merivesi. Suolajärviä on erilaisia riippuen siitä, mitä suoloja järveen kasautuu. Suolajärvissä esiintyy voimakkaista leväkasvustoja, jotka tuovat järviin valtaisia flamingoparvia. Ne kykenevät siivilänokallaan siilaamaan vedestä leviä ravinnokseen.

Manyaran kansallispuisto sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoamassa, jonka reunavuoret kohoavat jopa 600 metriä laakson pohjaa ylemmäksi. Rotkoon, siis puistoalueelle, on muodostunut ns. pohjavesimetsä. Sen merkitys on siinä, että alue ei ole suoranaisesti riippuvainen sadekaudesta, vaan kasvillisuus on aina vihantaa. Siten se on luonut hyvät edellytykset sekä kasveille että eläimille. Alla näkymä hautavajoaman reunavuorilta alas Manyaraan kansallispuistoon:

Manyarajärven kansallispuistoa

Manyara on siis suurelta osin metsäistä, mutta Manyarajärven lähellä on myös avointa ruohotasankoa. Kooltaan Manyara on sen verran pieni, että se soveltuu esimerkiksi juuri puolen päivän safariajokohteeksi kuten meidänkin tapauksessa. Jos matkaan sisältyy vain yksi safarikohde, niin ehkä Ngorongoron kraatteri kuitenkin on silloin varmempi valinta kuin Manyara. Jos on mahdollista valita molemmat, niin se on ihan hyvä ratkaisu, koska eläimistö ja erityisesti kasvillisuus niissä on erilainen.

En osaa kattavasti kertoa, mitä eläimiä Manyarassa on. Sen vuoksi tyydyn (satunnaisjärjestyksessä) luettelemaan vain niitä, joita itse näimme ja tunnistimme: oliivipaviaaneja, vihermarakatteja, sinimarakatteja, kirahveja, norsuja impaloita, (etäältä) gnuita ja seeproja, pahkasikoja, (etäältä) virtahepoja, lehmähaikaroita, iibishaikaroita, afrikanhanhia, pyhäiibiksiä, afrikanhiirihaukka, sininärhi.

Manyarassa eläinten kuvaaminen on "haastavampaa" kuin Ngorongorossa tai Serengetissä, koska kasvillisuus on paljon tiheämpää. Laitan tähän juttuosioon vain muutamia eläinkuvia (ja lisää kuvia myöhemmin):

Oliivipaviaani

Vihermarakatti

Sinimarakatti

Manyarassa on erittäin monipuolinen linnusto, koska alueen kasvillisuus on monipuolista. Hieman ongelmia aiheuttaa se, että linnut helposti kätkeytyvät puiden siimekseen tai niitä pääsee ihailemaan vain varsin etäältä, kun ne kahlailevat Manyarajärven rantamilla. Ainakaan meitä ei viety aivan järven läheisyyteen. Niinpä esimerkiksi ei ole kelvollista (riittävän tarkkaa) kuvaa esittää afrikaniibishaikaroista, pyhäiibiksistä ja afrikanhanhista.

Lehmähaikara (Bubulcus ibis)

Sininärhi (Coracias garrulus)

Manyarassa lenteli myös runsaasti haukkoja (tai kotkia).

Afrikanhiirihaukka (Buteo augur)

Norsuja Manyarassa on melko paljon

Myös impala oli yleinen näky

Impaloita

Manyaran kasveista tulkoon esiteltyä mahtava apinanleipäpuu

Apinanleipäpuu

Matti Uurinmäki
14.12.2013

Kuolema Kultaisessa Kolmiossa

Palasin uudessa nuortendekkarissani Thaimaahan, peräti sen syrjäseudulle, pahamaineiseen Kultaiseen Kolmioon, joka kansainvälisesti tunnetaan nimellä Golden Triangle. Kultainen Kolmio on Pohjois-Thaimaan, Myanmarin (siis entisen Burman) ja Laosin yhteinen rajaseutu Mekong-joen varressa. Tuo Mekong-jokihan on myös hyvin tunnettu Vietnamin sodan ajoilta, jolloin sen suistoalueelle piiloutuneet Vietkongin sissit aiheuttivat amerikkalaisille paljon muutakin harmia kuin harmaita hiuksia. Itse asiassa siellä taisi kehkeytyä se sinnikäs vastarinta, joka lopulta nujersi maailmanmahdin sotavoimat.

Kultainen Kolmio on kuitenkin tunnettu nimenomaan huumeista. Alueella, sen vuorten rinteillä, on viljelty ja osin edelleen viljellään unikkoa, josta on kerätty oopiumia. Sitä käytettiin aikoinaan suoraan huumeena. Thaimaan Chiang Saenissa on oopiumimuseokin kertomassa karua kieltään tuosta vitsauksesta. Tosin huumekauppaa aikoinaan käytiin jopa valtioiden suosimana, sillä se toi valtavia tuottoja niin kauppiaille kuin valtioille. Oopiumista on sittemmin kehitetty ehkäpä vieläkin pahempi johdannainen, heroiini.

Huumeiden ohella Kultaisessa Kolmiossa liikkuu valtaisat määrät aitoja ja vähemmän aitoja jalokiviä - rubiineja, safiireja, smaragdeja, jadea. Niitä tulee Thaimaahan raakakivinä ennen muuta Myanmarista - sekä virallisia reittejä että vähemmän virallisia myöten.

Nuortenkirjassani Kuolema Kultaisessa Kolmiossa otin lähtökohdiksi niin huumeet kuin jalokivet. Kun niihin yhdistyy ahneus, ei olla kaukana rikoksesta. Sellaiseen päädytään tässä dekkarissanikin. Kun kysymyksessä on nuortenkirja, niin päähenkilö - siis jonkinlainen salapoliisi - on nuori suomalaistyttö, joka tarkkaavaisuudellaan selvittää matkaseurueeseen liittyvät rikokset.

Poikkeuksellisesti tämän teoksen ensimmäinen painos on julkaistu vain e-kirjana. Tietysti kustannussyistä. Pidättäytyminen pelkästään sähköiseen muotoon oli vaikea henkinen kynnys itselleni ylitettäväksi. Aika näyttää, miten tilanne jatkuu.

16.10.2013

Matti Uurinmäki