perjantai 19. kesäkuuta 2015

Surullista, todella surullista

Edellisessä tekstissäni, josta tosin on jo lähes vuosi aikaa, onnittelin Samulia uudesta vuorivalloituksesta. Nyt on kaikki toisin.

Maaliskuussa maailmalle kiiri suruviesti, jossa aluksi kerrottiin tunnetun suomalaiskiipeilijän menehtyneen Annapurnalla. Kun tiesin, että Samuli oli sillä hetkellä juuri siellä, sydän pompahti pahemman kerran. Laitoin saman tien tekstiviestin "Ei kai vaan Samuli..." Rikulla, jonka kanssa olimme olleet Samulin vetämällä Kilimanjaron vaelluksella. Riku oli vilkaissut ulkomaisia medioita ja häneltä tuli saman tien vastaus "kyllä valitettavasti".

Tieto Samulin onnettomuudesta oli tietysti järkytys. Nyt on aikaa jo kulunut muutama kuukausi ja mielen liikkeet alkaneet totuttautua ajatukseen, että enää koskaan en voi tavata Samulia, vaihtaa kuulumisia tai lähteä hänen johdollaan uusia kohteita valloittamaan.

Samuli kuului eittämättä niihin harvoihin ihmisiin, jotka aidosti tuntuivat sympaattisilta, mukavilta. Vaikka hän tietysti teki työtään vetäessään vuorivaellusryhmäämme Kilimanjarolle, hän osasi olla yksi meistä. Kannustava ja huolehtiva toveri. Hän oli aina läsnä, niin hyvinä hetkinä kuin vaikeammissakin vaiheissa. Uskallan tunnustaa, että ilman Samulia tuskin olisin Kilimanjaron Uhuru Peakia saavuttanut. Hän osasi valaa niin minuun kuin ryhmän muihinkin jäseniin oikeanlaista sinnikkyyttä. Ilmeisesti sitä suomalaista sisua, jota hänellä riitti omien saavutusten ohella toisillekin.

Samuli jätti lähtemättömän piirron sisimpääni. Miksi niin usein parhaat joukostamme joutuvat poistumaan liian varhain. Samulilla olisi ollut vielä paljon saavutettavaa - ja siihen hän olisi kyennyt.

Matti Uurinmäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti